Dynasty tietopalvelu
Lapinlahden kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.08.2026/Pykälä 164


Kokousasian teksti

 

Talousarvioraami vuodelle 2027

 

Kunnanhallitus 31.8.2026 § 164  

307/02.02.00/2026  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen 040 488 3011, henri.ruotsalainen@lapinlahti.fi, hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Talousarvion rakenteesta on säädetty, että talousarvion tulee sisältää käyttötalous- ja tuloslaskelmaosat sekä investointi- ja rahoitusosat.

 

Lapinlahden kunnan tilinpäätökset ovat olleet ylijäämäisä vuosina 2023, 2024 ja 2025. Kunnan taseessa on kumulatiivista ylijäämää noin 3,0 miljoonaa euroa. Vuoden 2025 hyvä tulos mahdollisti 0,5 milj. euron purkuvarauksen ja  0,17 milj. euron investointivarauksen tekemisen uuden liikuntahallin rakentamista varten.

 

Toimintakuluissa on huomioitu palkankorotukset henkilöstökuluissa 2,8 %, sekä muut pienemmät tiedossa olevat kustannusten muutokset. Raamissa toimintakulut kasvavat 2,1% vuoden 2026 talousarviosta, vaikka työehtosopimuksen mukaiset palkankorotukset (1.4. lukien) ovat 2,8 % ja Suomen Pankin infaatioennuste vuodelle 2026 on 2,4 %. Tämä siis tarkoittaa, että toimintakuluja edelleen hieman sopeutetaan suhteessa yleiseen kustannuskehitykseen.

 

Valtionosuudet laskevat tämän hetkisen ennusteen mukaan 485 000 euroa vuoden 2026 valtionosuuksista, millä on erittäin epäsuotuisa vaikutus raamiin. Valtionosuudet on ennakoitu Kuntaliiton ennakkotietojen mukaan. Valtionosuuksia päivitetään syksyn mittaan ja lopulliset päätökset vuoden 2027 valtionosuuksista saadaan vasta vuodenvaihteessa, mutta valtionosuuksien kehitys on ollut negatiivinen.

 

Näyttää, että kunnallis- tai kiinteistöveroprosentteihin ei ole tarve esittää muutoksia vuodelle 2027, mutta siitä päätetään erikseen myöhemmin.

 

Vuoden 2027 raami on noin 80 000 euroa ylilijäämäinen. Investointiraamista päätetään erikseen seuraavassa kunnanhallituksen kokouksessa.

 

Talousarvioraami 2027

 

Osasto

TP2025

RAAMI 2026

TA 2026

TP ENN 26

RAAMI 2027

Muutos raami 26/TA 27

Hallinto*

-4 086 686 €

-4 815 000 €

-4 823 186 €

-4 800 000 €

-4 901 794 €

-78 608 €

Hyvinvointi

-1 304 226 €

-1 280 000 €

-1 304 226 €

-1 350 000 €

-1 377 000 €

-72 774 €

Sivistys

-14 719 359 €

-15 976 000 €

-15 630 083 €

-15 530 899 €

-15 841 517 €

-211 434 €

Tekninen

-710 530 €

-3 729 000 €

-3 919 518 €

-3 919 100 €

-4 097 482 €

-177 964 €

Yhteensä

-20 820 801 €

 

-25 800 000 €

-25 677 013 €

-25 599 999 €

-26 217 793 €

-540 780 €

 

 

 

 

 

 

 

 

 

TP2025

 

TA 2026

TPE2026/7

Raami TA2027

 

 

 

 

 

 

Toimintatuotot

7 293 719

 

2 625 357

2 600 000

2 700 000

Valmistu omaan käyttöön

 

 

0

1

0

Toimintakulut

-28 117 128

 

-28 335 337

-28 200 000

-28 917 793

Toimintakate

-20 823 409

 

-25 709 980

-25 599 999

-26 217 793

 

 

 

 

 

 

Verotulot

19 733 357

 

20 614 000

20 643 000

21 356 000

kunnallisverot

15 246 374

 

15 964 000

15 989 000

16 303 000

yhteisöverot

1 654 481

 

1 710 000

1 760 000

2 159 000

kiinteistöverot

2 828 821

 

2 940 000

2 884 000

2 884 000

Kaivosvero

3 681

 

 

10 000

10 000

Valtionosuudet

6 081 966

 

5 750 459

5 852 554

5 367 568

Rahoitustulot ja -menot

1 070 186

 

1 580 000

1 640 000

1 680 000

Satunnaiset erät

0

 

0

 

0

 

 

 

 

 

 

Vuosikate

6 062 100

 

2 234 479

2 535 555

2 185 775

 

 

 

 

 

 

Poistot

-3 613 827

 

-2 200 000

-2 200 000

-2 100 000

Varausten muutos

-670 000

 

0

0

 

Tilikauden yli/alijäämä

1 778 273

 

34 479

335 555

85 775

 

Aikataulu

Toimenpide

Vastuutaho

Määräaika

Talousarvion 2027 ja taloussuunnitelman 2028–2029 raamit ja laadintaohjeet

khall

khall kokous 31.8.

Talousarvion 2026 investointiraami

khall

khall kokous 21.9.

Viranhaltijan TA-ehdotukset, tekstit, tavoitteet ja investointiesitykset valmiit

jory

joryn kokous 26.10.

TA2026 käsittely lautakunnissa ja tytäryhtiöissä

ltk:t ja tytäryhtiöt

ltk:ien kokoukset, tytäryhtiöiden hallitukset 13.11. mennessä

Kunnanhallituksen ja luottamushenkilöiden talousarvioseminaari

poliittinen ohjaus

talousseminaari marraskuussa

TA2027 käsittely kunnanhallituksessa

khall

khall kokous 7.12.

TA2027 käsittely valtuustossa

kvalt

kvalt kokous 15.12.

Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet

khall

31.1.2027 mennessä

Talousarvion käyttösuunnitelmat

ltk:t ja khall

28.2.2027 mennessä

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää

antaa oheisen raamin ja aikataulun lautakunnille ja tytäryhtiöille vuoden 2027 talousarvion valmistelun pohjaksi.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

antaa oheisen raamin ja aikataulun lautakunnille ja tytäryhtiöille vuoden 2027 talousarvion valmistelun pohjaksi.