RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Palvelulautakunta
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 137
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Palvelulautakunta 15.12.2022 § 137
Kokouskutsu toimitetaan vähintään viisi (5) päivää ennen kokousta sähköpostin
välityksellä palvelulautakunnan varsinaisille jäsenille ja kunnanhallituksen edustajalle. Kokouskutsu ja esityslista julkaistaan kunnan luottamushenkilöiden
verkkopalvelussa kohdassa: Palvelulautakunta.
Palvelulautakunnan kokouksen kokouskutsu on lähetetty sähköisesti 9.12.2022
palvelulautakunnan puheenjohtajalle ja jäsenille, kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja edustajalle. Laillisuuden ehtona on, että läsnä on yli puolet jäsenistä.
Kokouskutsu, esityslista ja liitteet on tallennettu 9.12.2022 luottamushenkilöiden
verkkopalveluun kohtaan: Palvelulautakunta.
Päätösehdotus Puheenjohtaja toteaa palvelulautakunnan kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi
Päätös Puheenjohtaja totesi palvelulautakunnan kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |