RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus/Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 66
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Työterveyshuollon toimintasuunnitelma vuodelle 2023
Kunnanhallitus/Henkilöstöjaosto 19.12.2022 § 66
653/01.04.02.00/2022
Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi
Työnantajalla on oltava työterveyshuollosta kirjallinen toimintasuunnitelma, jonka työnantaja ja työterveyshuollon palveluntuottaja ovat laatineet yhteistyössä. Toimintasuunnitelma sisältää työterveyshuollon yleiset tavoitteet sekä työpaikan olosuhteisiin perustuvat tarpeet ja niistä aiheutuvat toimenpiteet.
Toimintasuunnitelman suunnittelujakso on tavallisimmin 1-5 vuotta. Suunnitelma tarkistetaan vuosittain ja sitä päivitetään tarvittaessa. Suunnitelma käsitellään työpaikalla yhteistoimintamenettelyn edellyttämällä tavalla työsuojelutoimikunnassa tai sitä vastaavassa muussa työpaikan menettelyssä.
Työterveyshuollon toimintasuunnitelmassa kuvataan mm.
- työterveyshuollon yleiset tavoitteet
- toiminnan sisältö ja laajuus korvausluokittain
- työpaikan olosuhteisiin perustuvat tarpeet
- työterveyshuollon tehtävät (työpaikkaselvitykset, terveystarkastukset, tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus, työterveyshuollon lisäksi järjestetty sairaanhoito)
- työterveyshuollon pääasiallinen palveluntuottaja sekä nimetyt ammattihenkilöt ja asiantuntijat
- toiminnan seuranta ja arviointi
- yhteistyö esim. työsuojelun, muun terveydenhuollon ja kuntoutuksen kanssa
- suunnitelman voimassaolo
Lapinlahden kunnan työterveyshuollon toimintasuunnitelma on käsitelty työnantajan ja henkilöstön välisessä yhteistoimintaelimessä 8.12.2022.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Henkilöstöjaosto hyväksyy työterveyshuollon toimintasuunnitelman ja oikeuttaa hallintojohtajan allekirjoittamaan sen.
Päätös Henkilöstöjaosto hyväksyi työterveyshuollon toimintasuunnitelman ja oikeuttaa hallintojohtajan allekirjoittamaan sen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |