Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 31.01.2023/Pykälä 12


 

Lähikoulujen nimeämiset perusopetuksen oppilaille lv. 2023-2024

 

Sivistyslautakunta 31.01.2023 § 12  

50/12.01.00.01/2023  

 

 

Valmistelija vs. sivistysjohtaja Jaana Suli, 040 4883 235, jaana.suli@opedu.lapinlahti.fi ja koulutussuunnittelija Merja Korhonen, 040 4883 052, merja.korhonen@lapinlahti.fi

 

Lapinlahden kunnan hallintosäännön mukaan lähikoulun nimeäminen ensimmäisen vuosiluokan aloittaville oppilaille kuuluu sivistyslautakunnan ratkaisuvaltaan.

 

Jos huoltajat haluavat lapsensa käyvän koulua muussa kuin lähikoulussa, ehdoksi voidaan perusopetuslain 32 §:n mukaan asettaa se, että huoltajat huolehtivat itse koululaiskuljetuksen kustannuksista.

Kesken vuotta tarvittavat lähikoulun nimeämiset tekee sivistysjohtaja viranhaltijapäätöksellä.

 

Oppilaslistat elokuussa 2023 perusopetuksen aloittavien vuonna 2016 syntyneitten lasten lähikouluista ovat nähtävillä kokouksessa.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää määrätä perusopetuksen elokuussa 2023 aloittavien oppilaiden lähikoulut listojen mukaisesti. Täydentävät nimeämiset tekee sivistysjohtaja viranhaltijapäätöksellä.

Huoltajalla on oikeus hakea oppilaalle lupaa käydä koulua muussa kuin lähikoulussa edellyttäen, että huoltaja huolehtii koululaiskuljetuksen kustannuksista. Päätöksen siitä tekee Lapinlahden kunnan hallintosäännön mukaan sivistysjohtaja.

Päätös lähikoulusta lähetetään huoltajille tiedoksi helmikuussa, jolloin postitetaan myös ohjeet koskien kouluun ilmoittautumista.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti määrätä perusopetuksen elokuussa 2023 aloittavien oppilaiden lähikoulut listojen mukaisesti. Täydentävät nimeämiset tekee sivistysjohtaja viranhaltijapäätöksellä.

Huoltajalla on oikeus hakea oppilaalle lupaa käydä koulua muussa kuin lähikoulussa edellyttäen, että huoltaja huolehtii koululaiskuljetuksen kustannuksista. Päätöksen siitä tekee Lapinlahden kunnan hallintosäännön mukaan sivistysjohtaja.

Päätös lähikoulusta lähetetään huoltajille tiedoksi helmikuussa, jolloin postitetaan myös ohjeet koskien kouluun ilmoittautumista.

Pöytäkirjamerkintä: Lautakunnan jäsen Jarno Koski poistui esteellisenä kokoustilasta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Tämän asian osalta pöytäkirjantarkastajana toimii Santtu Väisänen.