RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 09.05.2023/Pykälä 19
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Ympäristölautakunta 09.05.2023 § 19
Kokouskutsu toimitetaan vähintään viisi (5) päivää ennen kokousta sähköpostin
välityksellä ympäristölautakunnan varsinaisille jäsenille ja kunnanhallituksen edustajalle. Kokouskutsu ja esityslista julkaistaan kunnan luottamushenkilöiden
verkkopalvelussa kohdassa: Ympäristölautakunta.
Ympäristölautakunnan kokouksen kokouskutsu on lähetetty sähköisesti 4.5.2023
ympäristölautakunnan puheenjohtajalle ja jäsenille, kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja edustajalle. Laillisuuden ehtona on, että läsnä on yli puolet jäsenistä.
Kokouskutsu, esityslista ja liitteet on tallennettu 4.5.2023 luottamushenkilöiden
verkkopalveluun kohtaan: Ympäristölautakunta.
Päätösehdotus Puheenjohtaja toteaa ympäristölautakunnan kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös Puheenjohtaja totesi ympäristölautakunnan kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |