RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 153
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Paikallisneuvottelu koskien teknisen kehittämisohjelmaerän täytäntöönpanoa ja käyttämistä 1.6.2023 alkaen
Kunnanhallitus 19.06.2023 § 153
111/01.00.01.00/2023
Valmistelija vt. kunnanjohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi
Kunnanhallitus käsitteli 29.5. § 137 kunta-alan työ- ja virkaehtosopimuksiin sisältyvien paikalliserien ja kehittämisohjelmaerän täytäntöönpanoa ja käyttämistä 1.6.2023 alkaen. Teknisen sopimuksen kehittämisohjelman (1,2 %) erän osalta kunnanhallitus jätti asian pöydälle.
Asiasta käytiin uusi paikallisneuvottelu 6.6.2023 ja neuvottelussa päätetiin yksimielisesti seuraavaa:
TS
Järjestelyerän suuruus on 929,83 ja se kohdennetaan tehtäväkohtaisen palkan/tai henkilökohtaisen lisän euromääräiseen korottamiseen heijastusvaikutukset huomioiden seuraavasti:
Ympäristöasiantuntija 200 euroa
Siivoustyönjohtaja 125 euroa
Kiinteistönhoitajat 70 euroa
Mittamies 140 euroa (henkilökohtainen lisä)
Perusteena palkkauksen epäkohdan korjaaminen.
Neuvottelujen yhteydessä sovittiin, että mittamiehen teknisen tuntisopimus muutetaan TS:n ja peruspalkkaus hinnoittelutunnukseen 50104018/ryhmä 1 (tehtäväkohtainen palkka 2 454 euroa), henkilökohtainen lisä 50 euroa ja lisäksi hänelle maksetaan sopimusmuutoksesta 200,00 euron erilliskorvaus.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy neuvottelutuloksen niin, että kehittämisohjelman (1,2 %) erä voidaan maksaa takautuvasta 1.6.2023 alkaen ja mittamiehen sopimusmuutos tehdään 1.7.2023 alkaen.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi neuvottelutuloksen niin, että kehittämisohjelman (1,2 %) erä voidaan maksaa takautuvasta 1.6.2023 alkaen ja mittamiehen sopimusmuutos tehdään 1.7.2023 alkaen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |