Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 24.05.2023/Pykälä 43


 

Oikaisuvaatimus perusopetuksen rehtorin valintaan

 

Sivistyslautakunta 24.05.2023 § 43  

155/01.01.01.00/2023  

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja Sinikka Kervinen, 040 488 3221, sinikka.kervinen@lapinlahti.fi

 

Valittaja on tehnyt tehnyt oikaisuvaatimuksen Lapinlahden sivistyslautakunnalle sen 25.4.2023 tekemästä päätöksestä §34 koskien perusopetuksen rehtorin valintaa. Oikaisuvaatimus on saapunut 8.5.2023.

 

Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan, että perusopetuksen rehtorin valintapäätös kumotaan sen lainvastaisuuden ja tarkoituksenmukaisuuden puutteen vuoksi. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii, että hänet valittaisiin ko. virkaan.  Oikaisuvaatimus on oheismateriaalina.

 

Valittaja katsoo, että päätös on tehty vastoin perustuslain §125. Pykälässä säädetään yleisistä nimitysperusteista julkisiin virkoihin, joita ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Perusteluja vaatimuksilleen: hän täyttää virkaan vaadittavan kelpoisuusehdon.

 

Valittaja perustelee päätöksen kumoamista ja hänen valintaansa ko. virkaan kelpoisuudella, omalla oppiainepätevyydellä, työkokemuksella ja aktiivisella toiminnalla. Lisäksi hän perustelee, että tehty valinta johtaa Varpaisjärven koulussa epäpätevään opettamiseen eri oppiaineissa.

 

Lapinlahden kunnassa sivistysosastolla oli julkisesti ajalla 1.-24.3.2023 haettavana perusopetuksen rehtorin virka Varpaisjärven yhtenäiskouluun toistaiseksi voimassa olevana. Tehtävään haki hakuajan päättymiseen mennessä kuusi henkilöä, joista viisi kelpoista ja rehtorin kokemusta omaavaa kutsuttiin haastatteluun.  

 

Lapinlahden kunnan hallintosäännön 54 §:n mukaan valinta valmistellaan valintaryhmää käyttäen, kun kyseessä on valinta toistaiseksi voimassa olevaan virkaan. Valintaryhmän muodostivat sivistysjohtaja Sinikka Kervinen, Matin ja Liisan koulun rehtori Jaana Koivistoinen ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja Antti Valta. Haastateltavien Varpaisjärven koulua koskevien kysymysten osalta asiantuntijana toimi Varpaisjärven koulun vararehtori Toni Rytkönen. Valintaryhmä valitsi haastateltavat, haastatteli kaikki kutsutut hakijat 3.5.2023 samoilla kysymyksillä. Tämän jälkeen valintaryhmä teki valintaesityksen haastattelujen ja hakemusten perusteella tehdyn kokonaisarvioinnin pohjalta sivistyslautakunnalle, joka kokouksessaan 25.4.2023 valitsi §34 virkaan -----------------. Asian esittelijänä toimi sivistysjohtaja.

 

Kunta päättää itse viranhakuilmoituksen sisällöstä. Varsinaisten kelpoi-suusvaatimusten lisäksi hakuilmoituksessa voi olla maininta seikoista, joita pidetään tärkeinä viranhoidossa ja jotka vaikuttavat valintapäätökseen.

 

Rehtorin viran kelpoisuudesta säädetään asetuksessa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (986/1998). Kelpoisuuden lisäksi virkaan valittaessa arvostettiin hyviä vuorovaikutustaitoja, kannustavaa otetta pedagogiseen johtamiseen ja opetuksen kehittämiseen. Lisäksi toivoimme kokemusta rehtorin tehtävistä, hallinnosta, henkilöstöjohtamisesta, oppilashuollosta sekä erilaisista hallinnon ohjelmista. Esimieskokemus yhtenäiskoulusta ja sen kehittämisestä katsottiin eduksi.

 

Perustuslain §125 säädetään yleisistä nimitysperusteista julkisiin virkoihin, joita ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä tarkoitetaan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiä henkilön ominaisuuksia. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä.

 

Haastatteluissa ja hakemusasiakirjoilla on selvitetty hakijoiden taitoa, kykyä ja koeteltua kansalaiskuntoa hakuilmoituksessa ilmoitettujen kriteereiden valossa.

Hakuprosessissa on vertailtu hakijoiden koulutusta ja työkokemusta. Tämä vertailu on tehty hakemusasiakirjojen perusteella. Tuloksellisen työskentelyn edellyttämiä tarpeellisia kykyjä on arvioitu haastatteluiden avulla. Näin ollen ansiovertailu on suoritettu asianmukaisesti eikä päätös ole lainvastainen.

 

Valintaryhmä on perustanut esityksensä hakuilmoituksen kriteereihin. Hakijoiden vertailu on heidän ansioidensa kokonaistarkastelua ja harkintaa. Tehtävään valitulla on täyttynyt hakuilmoituksessa mainitut asiat ja kokonaisarvioinnissa hänet on arvioitu tehtävään sopivimmaksi.

 

Viran täyttävällä viranomaisella on laaja harkintavalta. Suuretkaan erot työkokemuksen määrässä eivät ratkaise asiaa, vaan ratkaisevia ovat usein hakijan henkilökohtaiset ominaisuudet, joista saadaan tietoa haastattelussa sekä hakijan nimeämältä suosittelijalta.

 

Hakuilmoituksessa rehtorilta ei ole edellytetty minkään erillisen oppiaineen pätevyyttä.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen perusteettomana.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti hylätä oikaisuvaatimuksen perusteettomana.