RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 24.05.2023/Pykälä 44
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Oikaisuvaatimus perusopetuksen rehtorin valintaan
Sivistyslautakunta 24.05.2023 § 44
155/01.01.01.00/2023
Valmistelija sivistysjohtaja Sinikka Kervinen, 040 488 3221, sinikka.kervinen@lapinlahti.fi
Valittaja on tehnyt oikaisuvaatimuksen Lapinlahden sivistyslautakunnalle sen 25.4.2023 tekemästä päätöksestä §34 koskien perusopetuksen rehtorin valintaa. Oikaisuvaatimus on saapunut 9.5.2023.
Valittaja vaatii päätöksen kumoamista ja ------------- valintaa Varpaisjärven koulun rehtorin virkaan. Valittaja perustelee päätöksen kumoamista esittämänsä henkilön ansioilla ja työkokemuksella. Oikaisuvaatimus on oheismateriaalina.
Lapinlahden kunnassa sivistysosastolla oli julkisesti ajalla 1.-24.3.2023 haettavana perusopetuksen rehtorin virka Varpaisjärven yhtenäiskouluun toistaiseksi voimassa olevana. Tehtävään haki hakuajan päättymiseen mennessä kuusi henkilöä, joista viisi kelpoista ja rehtorin kokemusta omaavaa kutsuttiin haastatteluun.
Lapinlahden kunnan hallintosäännön 54 §:n mukaan valinta valmistellaan valintaryhmää käyttäen, kun kyseessä on valinta toistaiseksi voimassa olevaan virkaan. Valintaryhmän muodostivat sivistysjohtaja Sinikka Kervinen, Matin ja Liisan koulun rehtori Jaana Koivistoinen ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja Antti Valta. Haastateltavien Varpaisjärven koulua koskevien kysymysten osalta asiantuntijana toimi Varpaisjärven koulun vararehtori Toni Rytkönen. Valintaryhmä valitsi haastateltavat, haastatteli kaikki kutsutut hakijat 3.5.2023 samoilla kysymyksillä. Tämän jälkeen valintaryhmä teki valintaesityksen haastattelujen ja hakemusten perusteella tehdyn kokonaisarvioinnin pohjalta sivistyslautakunnalle, joka kokouksessaan 25.4.2023 valitsi §34 virkaan -----------------. Asian esittelijänä toimi sivistysjohtaja.
Kunta päättää itse viranhakuilmoituksen sisällöstä. Varsinaisten kelpoi-suusvaatimusten lisäksi hakuilmoituksessa voi olla maininta seikoista, joita pidetään tärkeinä viranhoidossa ja jotka vaikuttavat valintapäätökseen.
Rehtorin viran kelpoisuudesta säädetään asetuksessa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (986/1998). Kelpoisuuden lisäksi virkaan valittaessa arvostettiin hyviä vuorovaikutustaitoja, kannustavaa otetta pedagogiseen johtamiseen ja opetuksen kehittämiseen. Lisäksi toivoimme kokemusta rehtorin tehtävistä, hallinnosta, henkilöstöjohtamisesta, oppilashuollosta sekä erilaisista hallinnon ohjelmista. Esimieskokemus yhtenäiskoulusta ja sen kehittämisestä katsottiin eduksi.
Haastatteluissa ja hakemusasiakirjoilla on selvitetty perustuslain §125 edellyttämää hakijoiden taitoa, kykyä ja koeteltua kansalaiskuntoa hakuilmoituksessa ilmoitettujen kriteereiden valossa.
Hakuprosessissa on vertailtu hakijoiden koulutusta ja työkokemusta. Tämä vertailu on tehty hakemusasiakirjojen perusteella. Tuloksellisen työskentelyn edellyttämiä tarpeellisia kykyjä on arvioitu haastatteluiden avulla.
Valintaryhmä on perustanut esityksensä hakuilmoituksen kriteereihin. Hakijoiden vertailu on heidän ansioidensa kokonaistarkastelua ja harkintaa. Tehtävään valitulla on täyttynyt hakuilmoituksessa mainitut asiat ja kokonaisarvioinnissa hänet on arvioitu tehtävään sopivimmaksi.
Viran täyttävällä viranomaisella on laaja harkintavalta. Suuretkaan erot työkokemuksen määrässä eivät ratkaise asiaa, vaan ratkaisevia ovat usein hakijan henkilökohtaiset ominaisuudet, joista saadaan tietoa haastattelussa sekä hakijan nimeämältä suosittelijalta.
Esittelijä Sivistysjohtaja
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen perusteettomana.
Päätös Sivistyslautakunta päätti hylätä oikaisuvaatimuksen perusteettomana.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |