RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.08.2023/Pykälä 182
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä 1.1. - 30.6.2023
Kunnanhallitus 28.08.2023 § 182
252/00.03.01/2023
Valmistelija vt. kunnanjohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi
Kunnanhallituksen ja kunnanjohtajan velvollisuutena on osana taloudenhoidon tehtävää järjestää kunnan ja kuntakonsernin kokonaisvaltainen sisäinen valvonta ja riskienhallinta, valvoa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimeenpanoa sekä raportoida sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä toimintakertomuksessa.
Osastojohtajat ovat laatineet osastojensa sisäisen valvonnan raportit ohjeistuksen mukaisesti 1.1. - 30.6.2023. Näiden raporttien pohjalta on laadittu yhteenveto selonteoksi sisäisen valvonnan järjestämisestä 1.1. - 30.6.2023.
Kuntakonserniin kuuluvista tytäryhteisöistä sisäisen valvonnan raportin ovat tehneet Lapinlahden Kaskihovi Oy, Lapinlahden Vesi Oy ja Viitostien Ykköstilat Oy. Yhteenveto sisäisen valvonnan järjestämisestä liitetään vuoden 2023 toimintakertomukseen.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi selonteon sisäisen valvonnan järjestämisestä 1.1. - 30.6.2023.
Päätös Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi selonteon sisäisen valvonnan järjestämisestä 1.1. - 30.6.2023.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |