Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 219


 

Erityispedagogiikan osaamisen vahvistaminen

 

Kunnanhallitus 30.10.2023 § 219  

419/01.03.00/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 4883 211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi, sivistysjohtaja Sinikka Kervinen, 040 4883 221, sinikka.kervinen@lapinlahti.fi

 

Erityisopettajien ja erityisluokanopettajien lisääntynyt tarve ja kelpoisten opettajien saatavuus on ollut vaikeaa viime vuosina niin peruskoulun kuin varhaiskasvatuksen puolella. Opetushallitus on tarkentanut linjauksia erityisen tuen oppilaita opettavien kelpoisuuksista, mikä lisää erityisluokanopettajien tarvetta. Kelpoisten erityisopettajien saatavuusongelma on valtakunnallinen.

 

Oulun yliopiston koordinoimassa Erkka polku Kainuun ja Ylä-Savon opettajille -hankkeessa on kehitetty malli, joka mahdollistaa opettajien monimuotokouluttautumisen erityispedagogiikassa.

 

 

 

Koulutuksessa 3-5 päivän lähi- ja etäopetusjaksoja 6-9 kertaa vuodessa. Harjoittelut 2 x 4 viikkoa (syksy ja kevät), ei omalla koululla.

 

Luokanopettaja pätevöityy erityisluokanopettajaksi, aineenopettaja laaja-alaiseksi erityisopettajaksi.

 

Muutamia Lapinlahden koulujen opettajia on etukäteiskyselyissä osoittanut kiinnostuksen jatkokouluttautumiseen. Kunnan edun mukaista on mahdollistaa useamman opettajan kouluttautuminen, joka helpottaisi erityispedagogiikan osaamista ja kelpoisten opettajien saatavuutta Lapinlahdella.

 

 Henkilöstöjaosto on 17.2.2020 § 230 linjannut henkilöstön osaamisen kehittämistä seuraavasti:

 

Lapinlahden kunta noudattaa Kuntatyönantajien suositusta henkilöstön kehittämisen menetelmistä. Käytettäviä kehittämisen menetelmiä ovat perehdyttäminen, ammatillinen henkilöstökoulutus, mentorointi sekä yhteiskoulutus (kunnan itsensä järjestämä koulutus).

 

Ammatillisen henkilöstökoulutuksen muotoina käytetään tarpeiden mukaisesti täydennys-, uudelleen- ja jatkokoulutusta.

 

Täydennyskoulutus on pääsääntöinen henkilöstön kehittämisen instrumentti, jonka avulla ylläpidetään ja kehitetään työssä tarvittavaa osaamista. Täydennyskoulutus vastaa henkilöstön välittömiin koulutustarpeisiin tai suuntaa tulevaisuudessa tarvittaviin tietoihin ja taitoihin. Täydennyskoulutus voi myös olla osa tutkintoa.

 

Kuntatyönantajilla on eräiden ammattiryhmien täydennyskoulutuksen järjestämisestä lakisääteinen velvoite.

 

Uudelleenkoulutusta käytetään, jos se mahdollistaa viranhaltijan tai työntekijän siirtymisen toisiin tehtäviin kunnassa, kun siirtyminen on tullut ajankohtaiseksi esim. muuttuneiden olosuhteiden vuoksi. Kustannuksiin tapauksen mukaan osallistuu kunta tai KEVA.

 

Jatkokoulutuksella (tutkintoon johtava koulutus), jossa saadaan muodollinen kelpoisuus uusiin tehtäviin, myönnetään virkavapaa tai työloma silloin, kun myöntämisen edellytykset täyttyvät säädetyn opintovapaalain ja -asetuksen mukaisesti (Henkilöstöjaosto on 4.2.2013 § 50).

 

Henkilöstöjaosto on hyväksynyt lähihoitajien oppisopimuskoulutuksen ehdot 2.9.2019 § 73:

 

1) henkilö on jo Lapinlahden kunnan palveluksessa

2) työnantaja suosittaa koulutukseen osallistumista

3) koulutuksen lähipäivät (15-25) ovat palkallisia päiviä

4) kunta sitoutuu työllistämään henkilön kahdeksi (2) vuodeksi valmistumisen jälkeen

5) koulutettu henkilö sitoutuu työskentelemään kunnassa vastaavan kahden (2) vuoden ajan

6) koulutuksen keskeyttämisestä tai työsuhteen päättämisestä ennen 2 vuoden täyttymistä työntekijän aloitteesta voi työantaja käyttää harkintaa takaisinmaksuehdon käyttämättä jättämisestä tietyin perustein

7) takaisinmaksuehto voi olla korkeintaan palkallisten lähipäivien määrä muutettuna euroiksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

1. poiketa 17.2.2020 § 230 hyväksytystä tutkintoon johtavan koulutuksen linjauksesta ja tukee luokanopettajia eritysopettajan tutkintoon kouluttautumisen osalta, ja että

2. koulutukseen osallistujiin sovelletaan oppisopimuskoulutuksen ehtoja (2.9.2019 § 73), sekä

Kunnanhallitus

3. toteaa, ettei luokanopettajien koulutukseen osallistuminen saa aiheuttaa sijaiskuluja vaan opetusjärjestelyt tulee toteuttaa muulla tavoin.

 

Päätös Kunnanhallitus pääti

1. poiketa 17.2.2020 § 230 hyväksytystä tutkintoon johtavan koulutuksen linjauksesta ja tukee luokanopettajia eritysopettajan tutkintoon kouluttautumisen osalta, ja että

2. koulutukseen osallistujiin sovelletaan oppisopimuskoulutuksen ehtoja (2.9.2019 § 73), sekä

Kunnanhallitus

3. totesi, ettei luokanopettajien koulutukseen osallistuminen saa aiheuttaa sijaiskuluja vaan opetusjärjestelyt tulee toteuttaa muulla tavoin.