RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 62
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausuntopyyntö YVA-menettelyn soveltamisesta Suomen Lantakaasu Oy:n Lapinlahden biokaasuhankkeessa
Ympäristölautakunta 13.12.2023 § 62
454/11.00.01/2023
Valmistelija Ympäristöasiantuntija Nita Tuomi, 040 4883 753, nita.tuomi@lapinlahti.fi
Suomen Lantakaasu Oy suunnittelee biokaasulaitoksen rakentamista
Lapinlahden Porkkalaan. Suunniteltavan biokaasulaitoksen on määrä
käsitellä vuosittain maksimissaan 34 500 tonnia maatalouden sivuvirtoja.
Noin 80-90 % näistä syötteistä on määrä olla lantoja, loput
peltobiomassoja. Laitos tulee saamaan syötteensä läheisiltä maitotiloilta.
Prosessissa syntyy biokaasua, joka jalostetaan biometaaniksi ja
kuljetetaan jatkojalostukseen tai käyttöön kaasukonteissa. Suunnitteilla
oleva biokaasulaitos voi tuottaa enintään 900 000 m³ metaania vuodessa,
mikä vastaa noin 10 GWh energiaa. Suurin osa kaasusta kuljetetaan
nesteytettäväksi Kiuruvedelle rakentuvalle ja Suomen Lantakaasu Oy:n
omistamalle biokaasulaitokselle. Mahdollisia muita käyttöpaikkoja ovat
teollisuuskohteet, sekä kaasun käyttö liikennepolttoaineena. Laitoksen
toiminnassa syntyvä ravinnepitoinen mädätysjäännös on tarkoitus
hyödyntää lannoitevalmisteina. Mädätysjäännöstä laitoksella syntyy
täydellä kapasiteetilla suurin piirtein raaka-ainemäärää vastaava määrä eli
34 500 tonnia vuodessa. Suomen Lantakaasu Oy:n toimittamien tietojen
mukaan yritys on jättämässä marraskuussa 2023 kaava-aloitteen
Lapinlahden kuntaan, jonka tarkoituksena on kaavoittaa suunniteltu
laitosalue biokaasutoimintaa varten t/kem -alueeksi.
Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (252/2017, YVAlaki) 3 §:n 1 momentin sekä lain liitteen 1 hankeluettelon 11b kohdan
nojalla YVA-menettelyä sovelletaan jätteiden käsittelylaitoksiin, joissa
muuta kuin vaarallista jätettä käsitellään biologisesti ja jotka on mitoitettu
vähintään 35 000 tn vuotuiselle jätemäärälle. Suomen Lantakaasu Oy:n
Lapinlahden biokaasulaitos alittaa edellä mainitun raja-arvon eikä siihen
näin ollen sovelleta YVA-menettelyä suoraan YVA-lain 3 §:n 1 momentin
perusteella. YVA-lain 3 §:n 2 ja 3 momentin mukaisesti menettelyä voidaan
kuitenkin yksittäistapauksissa soveltaa myös hankeluettelohankkeita
pienempään hankkeeseen, jos tämä todennäköisesti aiheuttaa laadultaan
ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen,
hankeluettelohankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä
ympäristövaikutuksia. Yksittäistapausharkintaa tehtäessä on otettava
huomioon hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne.
Päätöksenteossa huomioitavista seikoista on säädetty tarkemmin YVA-lain
liitteessä 2
Hankkeesta vastaava on pyytänyt Pohjois-Savon ELY-keskuksen
ratkaisua YVA-lain (252/2017) mukaisen ympäristövaikutusten
arviointimenettelyn soveltamisesta Lapinlahden biokaasulaitoshankkeessa.
ELY-keskus ratkaisee YVA-menettelyn soveltamista koskevan asian
Lapinlahden biokaasulaitoshankkeen osalta tekemällä asiasta edellä
mainitun YVA-yksittäistapauspäätöksen. Ennen asian ratkaisemista
Pohjois-Savon ELY-keskus varaa jakelussa mainituille mahdollisuuden
lausunnon antamiseen YVA-menettelyn tarpeellisuudesta sekä muista
päätöksenteossa huomioitavista seikoista.
Esittelijä Ympäristöasiantuntija
Päätösehdotus Ympäristölautakunta lausuntonaan katsoo, ettei YVA-lain mukaista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä tarvitse soveltaa Suomen Lantakaasu Oy:n Lapinlahden biokaasuhankkeessa. Kaavoitusprosessissa tulee selvittää erilaiset ympäristövaikutukset riittävässä laajuudessa.
Päätös Ympäristölautakunta lausuntonaan katsoo, ettei YVA-lain mukaista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä tarvitse soveltaa Suomen Lantakaasu Oy:n Lapinlahden biokaasuhankkeessa. Kaavoitusprosessissa tulee selvittää erilaiset ympäristövaikutukset riittävässä laajuudessa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |