Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 237


 

Toimien vakinaistaminen

 

Sivistyslautakunta 07.11.2023 § 76 

 

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Sinikka Kervinen, 040 488 3221, sinikka.kervinen@lapinlahti.fi

 

Matin ja Liisan koulun TATO-luokassa sekä vuosiluokkien 7.-9. yleisopetuksessa on toiminut määräaikaiset koulunkäynninohjaajat, joiden tarpeellisuutta on arvioitu vuosittain vuodesta 2019 alkaen.

 

Matin ja Liisan yläkoulussa on noin 300 oppilasta ja monilla heistä on oppimisvaikeuksien lisäksi esim. tarkkaavuuden tai toiminnanohjauksen pulmia, jolloin aikuista tarvitaan ohjaamaan ja ylläpitämään oppilaan työskentelyä oppitunneilla. Vuosiluokkien 7.-9. erityisopetuksen ryhmässä on ohjaajia, mutta tarve ohjaajalle on myös yleisopetuksen puolella.

 

Taton oppilailla on kaikilla kehitysvammadiagnoosi ja tästä aiheutuen laajamittaisia oppimisen haasteita. Oheismateriaalina TATOn oppilasmäärät ja oppilasennuste tällä hetkellä käytettävissä olevin tiedoin.

 

Tarkasteluaikana tarve molemmille koulunkäynninohjaajille on osoittautunut jatkuvaksi.

 

Kunnanhallitukselle esitetään koulunkäynninohjaajan toimien vakinaistamista, koska perustetta määräaikaisuuden jatkamiselle ei ole. Toisen aloitustoimipaikkana on TATO-luokka ja toisen Matin ja Liisan koulun yleisopetus vuosiluokilla 7.-9. Ohjaajien henkilöstökulut on budjetoitu vuoden 2024 talousarvioon.

 

Hallintosäännön 21 § kunnanhallitus päättää toistaiseksi voimassa olevien työsuhteiden perustamisesta, lakkauttamisesta ja nimikkeiden muuttamisesta.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se vakinaistaa kaksi koulunkäynninohjaajan toimea. 

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle, että se vakinaistaa kaksi koulunkäynninohjaajan toimea.

 

 

Kunnanhallitus 04.12.2023 § 237  

422/01.01.00/2023  

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että se vakinaistaa kaksi koulunkäynninohjaajan toimea.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti vakinaistaa kaksi koulunkäynninohjaajan toimea.