Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 240


 

Vihreiden valtuustoaloite yhteisen ohjelman laatimisesta Ylä-Savon kuntien kanssa luontokadon torjumiseksi

 

Kunnanhallitus 29.05.2023 § 143 

 

 

 

Valmistelija vt. kunnanjohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Lapinlahden vihreiden valtuustoryhmä on tehnyt 18.4.2023 valtuustoaloitteen Ylä-Savon yhteisen ohjelman laatimisesta luontokadon torjumiseksi.

 

Valtuustoaloitteessa todetaan, että kansainvälisen luontopaneelin IPBES:n laajan arviointiraportin mukaan yli kolmannes maapallon luonnosta tuhoutuu vuoteen 2050 mennessä. Ihmisen toiminnan takia muutoksen vauhti on ennennäkemättömän nopeaa.

 

Aloitteen mukaan tarvitsemme luontoa ja alueita muun muassa maatalouteen, metsätalouteen ja rakentamiseen. Tarvitsemme raaka-aineita, vaikka kiertotaloutta on viime vuosina pyritty tehostamaan. Kulutamme kuitenkin edelleen liikaa luontopääomaamme.

 

Aloitteen mukaan ympäristösuojelu on Suomessa kohtuullisella tasolla, mutta luontokadon pysäyttäminen edellyttää toimia myös Ylä-Savossa. Kunnilla on jo olemassa erilaisia lähtötietoja. Kunnilla on muun muassa metsienhoito-, maankäyttö- ja ilmastosuunnitelmia. Myös vesistöjen tilan parantamiseen on omat ohjelmansa.

 

Aloitteen mukaan kunnilta puuttuu kuitenkin kokonaiskuva siitä, miten luontokato etenee Ylä-Savossa ja miten sitä voidaan yhdessä torjua.

 

Lapinlahden vihreiden valtuustoryhmä esittää, että Lapinlahden kunta olisi aloitteellinen ja laatisi yhteistyössä Ylä-Savon kuntien kanssa yhteisen ohjelman luontokadon torjumiseksi. Ohjelman tulisi sisältää selvitys nykytilanteesta ja luontokadon etenemistä kunnissa ja esitys tarvittavista toimenpiteistä luontokadon torjumiseksi. Edellä mainitun ohjelman laatimisessa tulisi myös kuulla laajasti eri sidosryhmiä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee aloitteen tiedoksi ja antaa sen ympäristölautakunnan valmisteltavaksi niin, että se voitaisiin toteuttaa Ylä-Savon kuntien yhteisenä EU-rahoitteisena hankkeena.

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsi aloitteen tiedoksi ja antoi sen ympäristölautakunnan valmisteltavaksi niin, että se voitaisiin toteuttaa Ylä-Savon kuntien yhteisenä EU-rahoitteisena hankkeena.

 

 

Ympäristölautakunta 04.10.2023 § 41 

 

 

 

Valmistelija Ympäristöasiantuntija Nita Tuomi, 040 488 3723, nita.tuomi@lapinlahti.fi

 

Lapinlahden kunnanhallitus on kokouksessaan 29.5.2023 §143 antanut Lapinlahden vihreiden valtuustoryhmän valtuustoaloitteen Ylä-Savon yhteisen ohjelman laatimisesta luontokadon torjumiseksi ympäristölautakunnan valmisteltavaksi niin, että se voitaisiin toteuttaa Ylä-Savon kuntien yhteisenä EU-rahoitteisena hankkeena.

 

Ympäristöasiantuntija on kysynyt Pohjois-Savon ELY-keskukselta mahdollisista rahoitusreiteistä hanketta varten. ELY-keskukselta luonnonsuojelun ylitarkastaja Anne Grönlundilta on saatu asiaan seuraava vastaus:

 

"EU on vastikään hyväksynyt valtakunnallisen Priodiversity Life-hankkeen, jonka tavoitteena on mm. luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja palauttaminen ennallistamis- ja hoitotoimin. Hankkeen yhtenä toimenpiteenä on laatia luonnon monimuotoisuuden toimintaohjelmat maakuntatasolle. Pohjois-Savon ELY -keskus on mukana hankkeessa ja monimuotoisuusohjelma laaditaan tännekin mukaan lukien Ylä-Savon alue.  

 

Tämä on suuri Life-hanke (budjetti 50 milj. e, josta Pohjois-Savon osuus on noin 3,3 milj. e) eli rahaa ja tekijöitä löytyy. Hanke alkaa tammikuussa 2024 ja jatkuu aina vuoteen 2032 asti. Hanke tarkentuu tässä syksyn aikana mutta jos hankkeeseen liittyen tulee kysyttävää jo tässä vaiheessa, vastaan mielellään."

 

Esittelijä Ympäristöasiantuntija

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta toteaa, että koska Pohjois-Savon ELY-keskuksella on alkamassa vuoden 2024 alusta hanke, joka sisältää myös Ylä-Savon alueen luontokadon torjumisohjelman suunnittelun, ei kunnalla ole tarvetta jatkaa vastaavan hankkeen aloittamisen suunnittelua.

 

Päätös Ympäristölautakunta totesi, että koska Pohjois-Savon ELY-keskuksella on alkamassa vuoden 2024 alusta hanke, joka sisältää myös Ylä-Savon alueen luontokadon torjumisohjelman suunnittelun, ei kunnalla ole tarvetta jatkaa vastaavan hankkeen aloittamisen suunnittelua.

 

 

Kunnanhallitus 04.12.2023 § 240  

196/11.03.04/2023  

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto merkitsee vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto merkitsee vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.