Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 232


4 Vaalilautakunnat ja vaalitoimk 2024

 

Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta vuoden 2024 presidentin ja europarlamenttivaaleihin

 

Kunnanhallitus 04.12.2023 § 232  

355/00.00.00.00/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Presidentinvaalien vaalipäivä on 28.1.2024 ja mahdollisen toisen kierroksen vaalipäivä on 11.2.2024. Europarlamenttivaalien vaalipäivä on 9.6.2024.

Vaalien toimittamiseksi kunnanhallituksen tulee päättää vaalipäivien vaalilautakunnista ja erityisten ennakkoäänestyspaikkojen (laitosäänestyksen) vaalitoimikunnista. Valittavien jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2023) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu. Jäsenenä tai varajäsenenä ei voi olla vaalien ehdokas. Valinnassa tulee myös soveltaa tasa-arvolakia eli varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on siis oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

 

Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa "mahdollisuuksien mukaan" voidaan soveltaa myös siten, että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalilautakuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä.

 

 

Vaalilautakunta

 

Kelpoisuus: Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen.

Esteellisyys: Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalilautakunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalilautakunnan tehtävissä, kuitenkin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: vaalilautakunnan jäsenenä oleva ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi ei saa toimia vaalilain 73 §:n 2 momentissa tarkoitettuna äänestäjän avustajana.

 

Vaalitoimikunta

 

Kelpoisuus: Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen.

Esteellisyys: Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalitoimikunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalitoimikunnan tehtävissä.

 

Kunta voi harkintansa mukaan asettaa vaalilautakunnat erikseen presidentin- vaalia ja erikseen europarlamenttivaaleja varten tai asettaa samat vaalilautakunnat molempiin vaaleihin. Presidentinvaaliin asetetut vaalilautakunnat toimivat sekä ensimmäisessä vaalissa että mahdollisessa toisessa vaalissa.

 

Lapinlahden kunnan kaikki neljä (4) äänestysaluetta käyttävät vaalipäivän äänestyksessä äänioikeustietojärjestelmää (sähköistä vaaliluetteloa). Vaalilautakuntien jäsenten valinnassa on huomioitava, että suurimmalla osalla sen jäsenistä on äänioikeustietojärjestelmän käyttämiseen tarvittavat taidot.

 

Lapinlahdella toimii yksi vaalitoimikunta, joka hoitaa koko kunnan alueen erityisten ennakkoäänestyspaikkojen äänestykset. Erityisiä ennakkoäänestyspaikkoja Lapinlahden terveyskeskuksen vuodeosasto ja Jussinpihan palvelukeskus, Varpaisjärven taajamassa palvelukeskus Orvokki sekä hoivakoti Pajuharju.

 

Valtuustoryhmien puheenjohtajille on 3.11.2023 toimitettu valinnan helpottamiseksi luettelo edellisten vaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenistä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee kullekin äänestysalueelle vaalilautakunnan, johon kuuluu viisi jäsentä (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä) sekä tarpeellisen määrän varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme.

Vaalitoimikuntaan valitaan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme.

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Päätös Kunnanhallitus valitsi kullekin äänestysalueelle vaalilautakunnan, johon kuuluu viisi jäsentä (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä) sekä tarpeellisen määrän varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme.

Vaalitoimikuntaan valittiin puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme.

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettiin siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.