Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 233



 

Vastaselitys Itä-Suomen hallinto-oikeudelle Vaalijalan kuntayhtymänyhtymäkokouksen päätöksistä 14.12.2022 § 33

 

Kunnanhallitus 04.12.2023 § 233  

444/00.04.02/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Varkauden kaupunki on tehnyt valituksen Vaalijalan kuntayhtymän yhtymäkokouksen 14.12.2022 § 38 päätösestä Vaalijalan kirjanpidollisten ylijäämien osittaisesta maksamisesta jäsenkunnille.

 

Vaalijalan kuntayhtymä on sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 20 §:n 1 momentin nojalla lakannut 1.1.2023 lukien ja siirtynyt osaksi Etelä-Savon ja Pohjois-Savon hyvinvointialueita.

 

Itä-Suomen hallinto-oikeus on pyytänyt Etelä-Savon ja Pohjois-Savon hyvinvointialueilta lausunnot kyseisen valituksen takia ja Varkauden kaupunki on antanut lausuntojen johdosta vastineen.

 

Itä-Suomen hallinto-oikeus varaa Lapinlahden kunnalle, samoin kuin muillekin Vaalijalan kuntayhtymän jäsenkunnille, tilaisuuden vastaselityksen antamiseen valituksen, hyvinvointialueiden lausuntojen ja Varkauden kaupungin vastineen takia. Vastaselitys on annettava hallinto-oikeudelle viimeistään 12.12.2023.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Lapinlahden kunnalla ei ole lausuttavaa asiaan.

 

Päätös Lapinlahden kunnalla ei ole lausuttavaa asiaan.