Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 248


 

 

Kunnanhallitus 18.12.2023 § 248  

462/00.04.00/2023  

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Rami Linna, 040 488 3701, rami.linna@lapinlahti.fi

 

Väylävirasto laatii vuosittain valtion väyläverkon 8-vuotisen investointiohjelman osana valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman, Liikenne 12 -suunnitelman, toimeenpanoa. 

Investointiohjelmassa esitetään lähivuosien tärkeimmät liikenneinfrahankkeet, jonka talouskehyksen määrittelee Liikenne 12-suunnitelma. Vuosia 2025-2032 koskeva investointiohjelma on Väyläviraston tietoon perustuva ehdotus uusien rata-, maantie- ja vesiväylähankkeiden toteuttamisesta ja niiden vaikutuksista. Väyläverkon investointiohjelma sisältää kehittämishankkeita, isoja peruskorjaushankkeita ja hankekokonaisuuksia sekä pienempiä parantamishankkeita. 

Väylävirasto pyytää avoimella lausuntopyynnöllä vuosittain päivitettävästä investointiohjelmasta lausuntoja, joiden kautta tulee esille sidosryhmien tietoa ja näkökulmia investointiohjelmaan liittyen. Pyydämme tarkastelemaan investointiohjelman luonnosta seuraavassa esitettyjen kysymysten kautta. 

Väylävirasto pyytää jatkotyön pohjaksi lausuntoja erityisesti seuraavista asioista: Onko investointiohjelmassa kokonaisuutena onnistuttu vastaamaan sille asetettuihin tavoitteisiin ja muuttuneeseen toimintaympäristöön? Ovatko investointiohjelman perustelut vaikutusten kautta tasapuoliset ja selkeät? Miten muuttaisitte investointiohjelmaa Liikenne 12 mukaisen liikennemuotokohtaisen talouskehyksen puitteissa ja miten perustelette muutosten paremmat vaikutukset? Miten kehittäisitte investointiohjelman laatimisen prosessia, sen päivittämistä ja seurantaa? Minkä investointiohjelman ulkopuolisten kohteiden suunnittelua tulisi vaikuttavuuden perusteella edistää lähivuosina? Miten muuten haluatte kommentoida investointiohjelmaa? 

Investointiohjelmassa suoraan Lapinlahden kunnan kannalta merkittäviä nimettyjä kohteita ei ole mainittu missään väylämuodossa. Kuopio-Kouvola välisen rataosuuden nopeammaksi saaminen koskettaa lapinlahtelaista ja seudullista elinkeinoelämää sekä lapinlahtelaisia junalla etelän suuntaan kulkevia.

CEF-rahoitusmahdollisuudet voivat tuoda hankkeita rahoitus- ja suunnitelmakausien lopulla listausten ulkopuolelta ajankohtaisiksi.

MAL-alueellakaan ei mainittuja tai ehdolla olevia hankkeita juuri ole. Vaikuttavuuden perusteella edistettäviä investointiohjelman ulkopuolisia tieyhteyskohteita Lapinlahdella ovat Vt5 Valkeinen-Taipale ja Vt5 Siilinjärvi-Alapitkä. Myös paikallisesti erittäin tärkeän Mt 582 Varpaisjärvi-Lapinlahti perusparantaminen tulisi huomioida aluellisen tasa-arvon näkökulmasta ja palvelutason parantamiseksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

todeta lausuntonaan kohtaan 5. vaikuttavuuden perusteella edistettäviä investointiohjelman ulkopuolisia tieyhteyskohteita olevan Vt5 Valkeinen-Taipale ja Vt5 Siilinjärvi-Alapitkä, ja

kohtaan 6. huomioon otettavaksi tasaisemman alueellisen jaon alueellisen tasa-arvon näkökulmana liikenneturvallisuuden ja palvelutason parantamisen ohessa, kuten esimerkiksi Mt 582 Varpaisjärvi-Lapinlahti perusparantaminen.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti

 

todeta lausuntonaan kohtaan 5. vaikuttavuuden perusteella edistettäviä investointiohjelman ulkopuolisia tieyhteyskohteita olevan Vt5 Valkeinen-Taipale ja Vt5 Siilinjärvi-Alapitkä, ja

 

kohtaan 6. huomioon otettavaksi tasaisemman alueellisen jaon alueellisen tasa-arvon näkökulmana liikenneturvallisuuden ja palvelutason parantamisen ohessa, kuten esimerkiksi Mt 582 Varpaisjärvi-Lapinlahti perusparantaminen.