Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 18



 

Vastine Lapinlahden kunnan ympäristölautakunnan päätöksestä Vaasan hallinto-oikeudelle

 

Kunnanhallitus 22.01.2024 § 6 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Vaasan hallinto-oikeus on pyytänyt Lapinlahden kunnalta vastinetta Lapinlahden kunnan ympäristölautakunnan  4.10.2023 § 44 tekemään päätökseen (Maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain mukainen yhteislupa maa-aineksen ottoon ja murskaukseen sekä pala-asfaltin käsittelytoiminnalle, Lapinlahti, hakijana Loimaan Kivi Oy.) Vaasan hallinto-oikeuden diaarinumero 1250/2023.

 

Ympäristölautakunta on 4.10.2023 § 44 äänestystuloksella 3-4 hylännyt esittelijä ympäristöasiantuntija Nita Tuomen esityksen, että Loimaan Kivi Oy:lle myönnetään lupa maa-ainesten ottoon Heinämäen tilalle.

 

Ympäristölautakunta ei ole perustellut kielteistä päätöstään.

 

Esittelijä, ympäristöasiantuntija Nita Tuomi jätti asiaan eriävän mielipiteen päätösehdotuksensa perusteella.

 

Yhteislupapäätöksessä Dnro 255/11.01.01/2020

 

1)      Perusteet maa-ainesluvan myöntämiselle ovat:

 

Maa-ainesten ottamiseen Kallisemäen maa-ainesalueelle on esitetty asianmukainen ottamissuunnitelma, jossa on tarvittavassa laajuudessa esitetty alueella vallitsevat luonnonolosuhteet, otettavan kiviaineksen määrä ja laatu sekä ottamistoiminnan vaikutukset ympäristöön ja luonnonolosuhteisiin. Alueella on jo ennestään ollut maa-ainestenottoa.

 

Ottamistoiminta Kallisenmäen maa-ainesalueella ei ole ristiriidassa maa-aineslain 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Kun toiminnassa noudatetaan ottamissuunnitelmassa esitettyä ja lupamääräyksissä vaadittuja suojaustoimia ei toiminta aiheuta vaaraa pohjavedelle, asutukselle tai ympäristölle.

 

Asianmukainen ottamissuunnitelma on esitetty eikä maa-ainesten ottaminen ole ristiriidassa maa-aineslain 6 §:ssä säädettyjen luvan myöntämisen edellytysten kanssa. Lupa voidaan näin ollen myöntää.

 

2)      Perusteet ympäristöluvan myöntämiselle ovat:

 

Lapinlahden ympäristölautakunta voi myöntää ympäristöluvan, koska hakemuksen mukainen kalliokiven otto- ja murskaustoiminta voidaan järjestää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimusten mukaisesti, kun toimintaa harjoitetaan päätöksessä esitetyllä tavalla ja noudatetaan annettuja määräyksiä.

 

Lupamääräyksissä on kiinnitetty erityisesti huomiota toiminnasta lähialueelle aiheutuvien kohtuuttomien melu-, pöly-, ja tärinähaittojen sekä pinta- ja pohjaveden sekä maaperän pilaantumisen ehkäisemiseen. Meluhaittojen ehkäisemiseksi on annettu määräys enimmäismelutasosta. Toiminnan melutasoja on arvioitu meluselvityksen avulla. Pöly- ja hiukkashaittojen ehkäisemiseksi on annettu määräys ilmanlaadusta sekä pölyntorjuntatoimista ja tarvittaessa hiukkasmittauksista.

 

Kun otetaan huomioon toiminnasta aiheutuvien päästöjen ehkäiseminen ja rajoittaminen, toiminnasta ei ennalta arvioiden aiheudu luvan myöntämisen esteenä olevaa terveyshaittaa, merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, erityisten luonnonolosuhteiden vaarantumista, yleiseltä kannalta tärkeän virkistys- tai muun käyttömahdollisuuden vaarantumista ympäristössä tai kohtuutonta rasitusta naapuritiloilla. Edellytykset luvan myöntämiselle ovat olemassa.

 

Esittelijä Hallintojohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

todeta vastineenaan, että Loimaan Kivi Oy:lle tulisi myöntää lupa maa-ainesten ottoon Heinämäen tilalle, koska perusteita luvan kieltämiselle ei ole.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti

yksimielisesti jättää asian pöydälle.

Pöytäkirjamerkintä: kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen (osallisuusjäävi) ja valtuuston 1. varapuheenjohtaja  Aaro Kubin (intressijäävi) poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi esteellisinä.

 

 

Kunnanhallitus 29.01.2024 § 18  

255/11.01.01/2020  

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

 Vaasan hallinto-oikeus on pyytänyt myös ympäristölautakuntaa antamaan oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 42 §:n mukaisen lausunnon Loimaan Kivi Oy:n valituksen vuoksi.

 

Ympäristölautakunnan 4.10.2023 § 44 tehty päätös on kirjattu pöytäkirjaan puutteellisesti, koska päätökseen ei ole liitetty maa-aineslakiin liittyviä perusteita.

 

 Lapinlahden kunnan ympäristölautakunta on 24.1.2024 § 6 antanut lausunnon, jossa on annettu perusteet 4.10.2023 § 44 tehdylle päätökselle olla myöntämättä ympäristö - ja maa-aineslupaa Loimaan Kivi Oy:lle (liite). Ympäristölautakunta on lausunnollaan täydentänyt aiemmin annetun osin puutteellisen päätöksensä.

 

 

Esittelijä Hallintojohtaja

 

Muutettu päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

todeta vastineenaan, että esille tulleiden seikkojen mukaan lakiin pohjautuvaa perustetta ympäristö- ja maa-aineistoluvan kieltämiselle Loimaan Kivi Oy:ltä Heinämäen tilalla ei ole.

 

Päätös 

Ossi Martikainen teki esittelijän esityksestä poikkeavan esityksen Terttu Ruotsalaisen ja Jorma Rannion kannattama:

Esitys:
Kunnanhallitus päättää antaa seuraavan lausunnon Vaasan hallinto-oikeudelle koskien Lapinlahden kunnan ympäristölautakunnan tekemää päätöstä Loimaan kivi Oy: lupahakemukseen.

Lapinlahden kunnan ympäristölautakunta on kyseistä päätöstä tehdessään käyttänyt sille kunnan lupaviranomaisena kuuluvaa harkintaa lupahakemuksesta päättäessään. Päätös on kuitenkin kirjattu pöytäkirjaan puutteellisesti, koska päätökseen ei ole liitetty maa-aineslakiin liittyviä perusteita. Lapinlahden kunnanhallitus katsoo, että hallinto-oikeuden tulee palauttaa asia ympäristölautakunnan käsiteltäväksi.

Kunnanhallitus hyväksyi Ossi Martikaisen tekemän päätösesityksen yksimielisesti:

Kunnanhallitus päätti antaa seuraavan lausunnon Vaasan hallinto-oikeudelle koskien Lapinlahden kunnan ympäristölautakunnan tekemää päätöstä Loimaan kivi Oy: lupahakemukseen.

Lapinlahden kunnan ympäristölautakunta on kyseistä päätöstä tehdessään käyttänyt sille kunnan lupaviranomaisena kuuluvaa harkintaa lupahakemuksesta päättäessään. Päätös on kuitenkin kirjattu pöytäkirjaan puutteellisesti, koska päätökseen ei ole liitetty maa-aineslakiin liittyviä perusteita. Lapinlahden kunnanhallitus katsoo, että hallinto-oikeuden tulee palauttaa asia ympäristölautakunnan käsiteltäväksi

Pöytäkirjamerkintä: kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen (osallisuusjäävi) ja valtuuston 1. varapuheenjohtaja  Aaro Kubin (intressijäävi) poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi esteellisinä.