Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 104


3 Yhteistyökyselyn tuloksia 2024

 

Seutuyhteistyökysely

 

Kunnanhallitus 27.03.2024 § 62 

 

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen, 040 488 3011, henri.ruotsalainen@lapinlahti.fi

 

Ylä-Savon pyöreässä pöydässä on sovittu kuntayhteistyön mahdollisuuksien selvittämisestä laajalla kyselyllä alueen kunnille. Alueen kuntajohtajien yhteinen tulevaisuustyöryhmä on hyväksynyt kyselyrungon kokouksessaan 16.1.2024. Kysely lähetetään Iisalmen ja Kiuruveden kaupungeille sekä Keiteleen, Lapinlahden, Pielaveden, Rautavaaran, Sonkajärven ja Vieremän kunnille.

 

Tavoitteena on löytää kunnan toiminnoista osa-alueita, joissa yhteistyötä tiivistämällä olisi mahdollista saavuttaa tehokkaampia työskentelytapoja ja voimakkaampaa alueellista kehittymistä.

 

Jokaisesta kunnasta lähetetään vain yksi vastaus. Kyselyyn tulee vastata 31.3.2024 mennessä ja tulokset tullaan käsittelemään seuraavassa pyöreän pöydän kokouksessa jatkotoimenpiteiden suunnittelemiseksi.

 

Liitteenä seutuyhteistyökyselyn kysymykset.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

antaa vastaukset kyselyyn.

 

Päätös Kunnanhallitus antoi vastaukset kyselyyn.

 

 

Kunnanhallitus 27.05.2024 § 104  

125/00.04.01/2024  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen, 040 488 3011, henri.ruotsalainen@lapinlahti.fi

 

Ylä-Savon pyöreässä pöydässä sovittiin kuntayhteistyön mahdollisuuksien selvittämisestä laajalla kyselyllä. Kysely lähetetään Iisalmen ja Kiuruveden kaupungeille sekä Keiteleen, Lapinlahden, Pielaveden, Rautavaaran, Sonkajärven ja Vieremän kunnille.

 

Kyselyn vastauksia on käyty läpi Ylä-Savon pyöreän pöydän kokouksessa 2.5.2024 sekä Ylä-Savon tulevaisuustyöryhmän (kuntajohtajat) kokouksessa 21.5.2024. Vastausten perusteella yhteistyöaihioita on useita. Tulevaisuustyöryhmän kokouksessa heräsi keskustelua eri osa-alueiden yhteistyökartoitusten vastuiden hajauttamisesta. Yksi osa-alue, jossa vetovastuussa voisi olla Lapinlahden kunta, on kansalaisopistoyhteistyön kartoitus ja syventäminen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

merkitä kyselyn tulokset tiedoksi, ja

antaa mahdolliset evästykset jatkotyöskentelyä varten mm. kansalaisopistoyhteistyön syventämistä varten.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti

merkitä kyselyn tulokset tiedoksi, ja

antoi evästyksenä, että Lapinlahti lähtee aloitteellisesti syventämään kansalaisopisto- ja kulttuuriyhteistyötä.