Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 93


 

Valtuuston päätösten täytäntöönpano

 

Kunnanhallitus 27.05.2024 § 93  

209/00.02.01/2024  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Kuntalain (410/2015) 39 §:n mukaan kunnanhallituksen on huolehdittava valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuustoon uudelleen käsiteltäväksi.

 

Kuntalain 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi, taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.

 

Kunnanhallituksen tulee tehdä täytäntöönpanopäätös valtuuston kokouksesta 15.4.2024, jossa valtuusto on tehnyt seuraavat päätökset:

 

§  3 Selvitys vuoden 2022 arviointikertomuksen havaintoihin

§  4 Ylä-Savon Jätehuolto Oy - takauspyyntö ympäristöluvan vakuuteen sekä       tililimiittiin

§  5 Takauksen myöntäminen pitkäaikaiselle lainalle/ Lapinlahden Kaskihovi Oy

§  6 Eronpyyntö luottamustehtävästä

§  7 Jäsenen ja henkilökohtaisen varajäsenen nimeäminen Kuopion  työllisyysaluejaostoon

§  8 Paloisten koulun lakkauttaminen

§  9 Martikkalan koulun lakkauttaminen

§ 10 Määrärahan muutos/Investoinnit 2024

§ 11 Sidonnaisuuksien ilmoittaminen

§ 12 Kuntalaisaloitteet vuonna 2023

§ 13 Valtuustoaloitteet vuonna 2023

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

todeta, että valtuuston 15.4.2024 tekemät päätökset §:t 3-13 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, kuuluvat valtuuston toimivaltaan eivätkä muutoinkaan ole lainvastaisia. Kunnanhallitus päättää panna todetut valtuuston päätökset täytäntöön.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti

todeta, että valtuuston 15.4.2024 tekemät päätökset §:t 3-13 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, kuuluvat valtuuston toimivaltaan eivätkä muutoinkaan ole lainvastaisia. Kunnanhallitus päätti panna todetut valtuuston päätökset täytäntöön.