Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 19.08.2024/Pykälä 21


8 Toteumaraportti_30042024

 

Taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 1.1. - 30.4.2024

 

Kunnanhallitus 24.06.2024 § 112 

 

 

 

Valmistelija hallintohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Lapinlahden kunnan hallintosäännön 79 §:n mukaan osastojohtajien on laadittava neljän ja kahdeksan kuukauden määrärahojen ja tavoitteiden toteutumisvertailut ja saatettava ne välittömästi tiedoksi seuraavaan omaan lautakunnan kokoukseen, sekä suoraan kunnanhallituksen ja valtuuston kokoukseen.

 

Tasaisen kertymän mukaan määrärahojen ja tuloarvioiden toteutuma tulisi olla 33,33 % raportointiajankohtana. Käyttötalouden ulkoisten toimintatuottojen toteutumaprosentti on 37,70 % ja toimintakulujen 33,62 %. 

 

Vuoteen 2023 verrattuna ulkoisia tuottoja on kertynyt noin 137 000 euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavana aikana. Tuotoissa kasvua on myyntituotoissa ja erityisesti laskua on tuissa ja avustuksissa.

 

Ulkoisia menoja on kokonaisuudessaan kertynyt noin 100 000 euroa vähemmän kuin vuonna 2023. Menojen ylityksiä on henkilöstömenoissa (1,9 %) sekä aineissa, tarvikkeissa ja tavaroissa (7,9 %) ja avustuksissa (6,5 %). Palvelujen ostot ovat vähentyneet 3,3 % verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan. Kun tarkastellaan osastojen menojen toteutumia huhtikuun lopun mukaisesti, ovat toteutumat seuraavat: hallintokeskus 28,84 %, sivistysosasto 33,32 % ja tekninen osasto 37,36 %. Teknisen toimen osalta tulosta rasittavat kausiluoteiset vaihtelut, kuten alkuvuonna maksuunpannut tieavustukset, talvikunnossapidon kustannukset ja lämmityskustannukset, jotka eivät ole kesän ja loppuvuoden aikana yht suuret.

 

Verotulojen toteutuma on 31,61 % ja valtionosuuksien 31,70 %. Verotuloissa kunnallisverojen kertymä on 35,1 %, yhteisöverojen 48,0 % ja kiinteistöverojen 5,1 %. Vuoden 2023 verotus valmistuu joustavasti heinä-syyskuussa, ja se vaikuttaa heikentävästi heinä-syyskuun verotilityksiin, koska veronpalautaukset vähennetään tilityksistä. Verotulojen arvioidaan kasvavan noin 200 000 euroa budjetoidusti, mutta vastaavasti lopullinen valtionosuuspäätös oli noin 200 000 euroa pienempi kuin budjetoitu. Ennustettu verotulojen kasvu kompensoisi valtionosuuden pienenemisen.

 

Talousarvion toteutumaraportti 30.4.2023 tilanteen mukaisesti on koottu osastonjohtajien antamien tietojen perusteella.

 

Arvio koko vuoden talousarvion toteutumasta:

Toimintatuottojen arvioidaan toteutuvan talousarvion mukaisesti. Verotulojen arvioidaan kasvavan noin 200 000 euroa ja valtiononosuudet vähenevät noin 200 000 euroa alkuperäisestä budjetista.  Toimintamenot ovat tällä hetkellä hieman alle ajankohdan tasaisen kertymän mukaisesti, mutta palkankorotukset tulevat voimaan 1.6. ja niiden suuruus on hieman yli 3 % ja lomarahat maksetaan heinäkuun palkanmaksun yhteydessä. On mahdollista, että pienenkin yllättävän ja suunnittelemattoman menon seurauksena toimintamenot ylittävät budjetoidun. Tästä syystä talouden seurantaa ja menokertymään tulee seurata erityisen huolellisesti. Tällä hetkellä ei ole kuitenkaan tarpeen muuttaa tilinpäätösennustetta alkuperäisestä talousarviosta, joka on alijäämäinen noin 1,3 milj. euroa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

merkitä talousarvion toteumavertailun 1.1. - 30.4.2024 tiedoksi ja antaa sen edelleen tiedoksi valtuustolle ja tarkastuslautakunnalle.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti

merkitä talousarvion toteumavertailun 1.1. - 30.4.2024 tiedoksi ja antaa sen edelleen tiedoksi valtuustolle ja tarkastuslautakunnalle.

Kunnanhallitus päätti siirtää kaikki virkojen, toimien, sijaisuuksien ja työsuhteiden täyttöluvat kunnanhallitukselle.

 

Valtuusto 19.08.2024 § 21  

208/02.02.02/2024  

 

 

 

Esittelijä Kunnanhallitus

 

Päätösehdotus Valtuusto merkitsee talousarvion toteumavertailun 1.1. - 30.4.2024 tiedoksi.

 

Päätös Yleiskeskustelun aikana puheenvuoron käytti kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen.

Valtuusto merkitsi talousarvion toteumavertailun 1.1. - 30.4.2024 tiedoksi.