Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 116


 

Kuolinpesän omaisuuden hakeminen (8.9.2023)

 

Kunnanhallitus 24.06.2024 § 116  

246/02.07.02/2024  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Päivämäärällä 8.9.2023 kuolleella lapinlahtelaiselta vainajalta ei jäänyt perimään oikeutettuja sukulaisia, joten hänen omaisuutensa on tullut perintökaaren 5. luvun mukaisesti valtiolle. Valtion oikeutta perillisittä kuolleiden kuolinpesiin valvoo Valtiokonttori.

 

Perillisittä kuolleen henkilön kotikunnalla on oikeus hakea kuolinpesän omaisuutta luovutettavaksi kunnalle. Kuolinpesään kuuluvan kiinteistön sijaintikunta voi hakea kiinteistöä. Luovutuksen perusteena on jokin sosiaalinen tai kulttuuriin liittyvä käyttötarkoitus.

 

Hakemus pyydetään toimittamaan Valtiokonttoriin 8.8.2024 mennessä.

 

Luovutuksen perusteluna esitetään varallisuuden käyttämistä kunnan kulttuuri- ja liikuntatoimintaan. Lapinlahti on tunnettu kulttuuri- ja liikuntapitäjänä, mutta kultuuri- ja liikuntapalvelujen rahoitus on tiukentunut, eikä kunnalla ole varaa säilyttää nykyisen tasoisia kultuuripalveluja ilman ulkopuolista rahoitusta. Kunta mm. avustaa lapinlahtelaista taidemuseo Eemiliä vuosittaisella avustuksella ja useita urheiluseuroja ja muita yhteisöjä vuosittain haettavilla yhdistysavustuksilla. Kuolinpesän omaisuus käytettäisiin vuosittaisiin kulttuuri- ja liikunta-avustuksiin.

 

Lisäksi kuolinpesän omaisuuden luovutuksen perusteluina todetaan, että haettava metsäomaisuus rajoittuu Lapinlahden kunnan jo omistamiin metsätalousmaihin ja yhdistäisi kaksi erillistä tilaa yhdeksi suureksi kokonaisuukseksi, mikä helpottaa alueen metsätaloudellista hoitoa.

 

Kunnalle haettavalla metsäalueella sijaitsee myös yli satavuotiasta käsittelemätöntä metsää (ns. ikimetsää). Edellä kuvattujen yhdistysavustusten lisäksi kunta sitoutuu perustamaan tälle alueelle yksityisen luonnonsuojelualueen, jota voidaan hyödyntää kuntalaisten virkistysalueena. Luonnonsuojelualueen ulkopuolle rakennettaisiin tulipaikka ja laavu kaikkien luonnossaliikkujien käyttöön.

 

Ei-julkisena liitteenä luottamushenkilöiden verkkopalvelussa on vainajan perukirja.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

hakea kuolinpesän omaisuutta luovutettavaksi kunnalle yllä mainituin perustein.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti

hakea kuolinpesän omaisuutta luovutettavaksi kunnalle yllä mainituin perustein