Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 115


 

Kuolinpesän omaisuuden hakeminen (31.8.2023)

 

Kunnanhallitus 24.06.2024 § 115  

402/02.07.02/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Päivämäärällä 31.8.2023 kuolleella lapinlahtelaisella vainajalta ei jäänyt perimään oikeutettuja sukulaisia, joten hänen omaisuutensa on tullut perintökaaren 5 luvun mukaisesti valtiolle. Valtion oikeutta perillisittä kuolleiden kuolinpesiin valvoo Valtiokonttori.

 

Perillisittä kuolleen henkilön kotikunnalla on oikeus hakea kuolinpesän omaisuutta luovutettavaksi kunnalle. Kuolinpesään kuuluvan kiinteistön sijaintikunta voi hakea kiinteistöä. Luovutuksen perusteena on jokin sosiaalinen tai kulttuuriin liittyvä käyttötarkoitus.

 

Hakemus pyydetään toimittamaan Valtiokonttoriin 31.7.2024 mennessä.

 

Luovutuksen perusteluna esitetään varallisuuden käyttämistä kunnan kulttuuritoimintaan. Lapinlahti on tunnettu kulttuuri- ja liikuntapitäjänä, mutta kultuuripalvelujen rahoitus on tiukentunut, eikä kunnalla ole varaa säilyttää nykyisen tasoisia kultuuripalveluja ilman ulkopuolista rahoitusta. Kunta mm. avustaa lapinlahtelaista taidemuseo Eemiliä vuosittaisella avustuksella ja kuolinpesän omaisuus käytettäisiin taidemuseo Eemilin vuosittaiseen avustukseen.

 

Ei-julkisena liitteenä luottamushenkilöiden verkkopalvelussa on vainajan perukirja.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

hakea kuolinpesän omaisuutta luovutettavaksi kunnalle yllä esitetyillä perusteilla.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti

hakea kuolinpesän omaisuutta luovutettavaksi kunnalle yllä esitetyillä perusteilla.