RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 31.10.2024/Pykälä 74
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Teknisen osaston käyttötalous vuodelle 2025
Tekninen lautakunta 31.10.2024 § 74
319/02.02.00/2024
Valmistelija Tekninen johtaja Rami Linna, 040 488 3701, rami.linna@lapinlahti.fi
Lapinlahden kunnanhallitus on 2.9.2024 § 143 määritellyt raamin vuodelle 2025 tekniselle osastolle seuraavasti toiminkatteen nettomenojen mukaisesti, teknisen osaston raami on 1 806 000 euroa. Muutosta vuoteen 2024 yhteensä -51 608 euroa. Raamissa on pyritty huomioimaan nousevia kustannuksia sekä palkankorotuksia ja talouden tasapainotussuunnitelman vaikutukset.
Liikuntatoimi jakaantuu liikuntapaikkojen ja liikuntasihteerin tehtävän ja joidenkin toimien osalta tekniikan ja hyvinvointipalvelujen kesken ja aiheuttaa talousarviossa muutoksia. Suurin osa liikuntoimen määrärahoista siirtyy Liikenneväylät ja yleiset alueet -tulosyksikön alle.
Henkilöstö resurssit ja olemassa olevan resurssin kohdentaminen on tulevana vuonna haasteellista. Talouden tasapainotussuunnitelman ja yt-menettelyn mukaisesti vakinaisten määrä putoaa 3,5 htv ja työllistettyjen määrän ollessa jatkossa nolla, katoaa eri tavoin osallistuvaa työvoimaa noin kymmenen henkilötyövuoden verran. Muutoksien johdosta joihinkin palveluihin ja liikuntapaikkojen sekä viheralueiden kunnossapitoon ja hoitoon tulee jatkossa merkittävästi, tarkoittaen tason laskua. Tilanne tullee näkymään myös kiinteistön hoidon ulkotöissä.
Merkittävä muutos määrärahoissa talousarvion sisällä tapahtuu tieavustuksiin, kunnossapito ja perusparannus, kun poikkeuksellisen vuoden 2024 tieavustusten määrä putoaa kaikkiaan 250 000 eurosta 150 000 euroon. Vuoden 2023 tasosta pudotusta on 25 000 euroa.
Sote-kiinteistöjen vuokrauksessa on lähdetty olemassa olevan tilanteen mukaisesti, neuvottelut jatkuvat alkuvuodesta 2025. Martikkalan ja Paloisen koulujen toiminta lakkaa kesällä 2025.
Ympäristö- ja rakennusvalvonnassa varsinkin rakennusvalvonnan osalta tulojen arviointi on epävarmaa lakiuudistuksen myötä muuttuvien lupa- ja lupamaksu asioiden takia. Talousarviossa on käytetty pitkälti vastaavia lukuja kuin nykyiselle talousarviovuodelle.
Talousarviossa kaikkien työyskiköiden Kevan tasausmaksu on kirjattu Teknisen toimen alle, 54 600 euroa kuin myös työterveyshuollon kulut, lisäksi kaavoitukseen ja asiantuntija kuluihin on varattu edellisvuotta enemmän.
Teknisen toimen alla on niin tuloissa kuin menoissa reilulla 100 000 eurolla Suoniemen alueen kehittäminen puhtaan siirtymän kiertotalousalueeksi- hanke, jonka nettovaikutus on reilun -10 000 euroa.
Talousarvio on laadittu annetun raamin puitteissa ja ilman merkittäviä ei tiedossa olevia tekijöitä se on realistisella pohjalla.
Tekninen osasto:
TA 2025 | Menot | Tulot | Netto |
Tekninen toimi | 586 725 | 157 500 | -429 225 |
Liikenneväylät ja yleiset alueet | 1 354 761 | 211 500 | -1 143 261 |
Kiinteistökeskus | 3 929 759 | 3 816 510 | -113 249 |
Rakennusvalvonta | 112 888 | 65 800 | -47 088 |
Ympäristönsuojelu | 79 951 | 20 500 | -59 451 |
Ympäristönsuojelu yhteiset | 11 143 |
| -11 143 |
Vss-toimi | 1 500 |
| -1 500 |
Yhteensä | 6 076 729 | 4 271 810 | -1 804 919 |
Talousarvion kirjallinen osa esitellään kokouksessa.
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy esitetyn vuoden 2025 teknisen osaston käyttötalouden talousarvioesityksen ja toimintasuunnitelman toiminnallisine tavoitteineen ja esittää niitä edelleen kunnanhallitukselle ja ja valtuustolle hyväksyttäväksi.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi esitetyn vuoden 2025 teknisen osaston käyttötalouden talousarvioesityksen ja toimintasuunnitelman toiminnallisine tavoitteineen ja esittää niitä edelleen kunnanhallitukselle ja ja valtuustolle hyväksyttäväksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |