RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 11.11.2024/Pykälä 39
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Toimivallan pidättäminen kunnalla kunnallis- ja kiinteistöverosta vapauttamisessa vuosina 2025-2027
Kunnanhallitus 04.11.2024 § 190
Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi
Verohallinto on veronkantolain (11/2018) 48 §:n 2 momentin nojalla päättänyt 16.11.2023, että se ratkaisee kunnallisveroa, vakuutetun sairausvakuutusmaksua ja kiinteistöveroa koskevat ajalla 1.1.2025 - 31.12.2027 vireille tulleet vapautushakemukset, ellei kunta pidätä itsellään ratkaisuvaltaa. Ratkaisuvaltaa koskeva ilmoitus on annettava Verohallintoon viimeistään 30 päivänä marraskuuta 2024.
Kunnan ilmoituksesta on käytävä ilmi, koskeeko ratkaisuvallan pidättäminen kunnallisveroa, kiinteistöveroa vai molempia. Vakuutetun sairausvakuutusmaksusta on, ratkaisuvalta sillä viranomaisella, joka ratkaisee kunnallisveroa koskevan vapautushakemuksen.
Toimivalta kunnallis- ja kiinteistöverosta vapauttamisessa siirtyi Verohallinnolle jo 1.6.2013 alkaen veronkantolain muutoksella (882/2012), joka tuli voimaan 1.1.2013. Kunta voi pidättää ratkaisuvallan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Edellinen kolmivuotinen kausi päättyy 31.12.2024, Kiuruveden kaupunki ei pidättänyt ratkaisuvaltaa tällä jaksolla.
Ottaen huomioon verolainsäädännön osaaminen, veronkantolaissa huojennushakemusten käsittelylle asetetut vaatimukset, objektiivisuus asian käsittelyssä ja pyrkimys hakemusten yhdenmukaiseen käsittelyyn, ratkaisuvallan pidättäminen kunnalla ei ole Lapinlahden kunnan osalta jatkossakaan.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa, että valtuusto päättää
olla pidättämättä veronkantolain 48 §:ssä tarkoitettua ratkaisuvaltaa kunnalle vuosina 2025 - 2027.
Päätös Kunnanhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto päättää
olla pidättämättä veronkantolain 48 §:ssä tarkoitettua ratkaisuvaltaa kunnalle vuosina 2025 - 2027.
Valtuusto 11.11.2024 § 39
376/02.03.01/2024
Esittelijä Kunnanhallitus
Päätösehdotus Valtuusto päättää
olla pidättämättä veronkantolain 48 §:ssä tarkoitettua ratkaisuvaltaa kunnalle vuosina 2025 - 2027.
Päätös Valtuusto päätti
olla pidättämättä veronkantolain 48 §:ssä tarkoitettua ratkaisuvaltaa kunnalle vuosina 2025 - 2027.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |