Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 41


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Valtuusto 16.12.2024 § 41  

    

 

 Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty 10.12.2024 hallintosäännön 105 §:n mukaisesti valtuutetuille sekä niille, joilla on 16.12.2024 kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus tai -velvollisuus. Kokouksesta on ilmoitettu yleisessä tietoverkossa Lapinlahden kunnan verkkosivuilla 10.12.2024 nähtäväksi asetetulla kokouskutsulla. Lisäksi kokouskutsu on julkaistu Matti ja Liisa paikallislehdessä 12.12.2024. Kokouskuulutus on oheismateriaalina.

 

 Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään 2/3 valtuutetuista on läsnä. Valtuutettujen lukumäärän ollessa 31 edellyttää päätösvaltaisuus vähintään 21 valtuutetun läsnäoloa.

 

Päätösehdotus Puheenjohtaja toteaa valtuuston kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös Puheenjohtaja totesi valtuuston kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.