RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 20.01.2025/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
13 | Servica Oy yhtiöjärjestys | |
14 | Servica Oy osakassopimus | |
15 | Liite 2 Osakassopimukseen Liittymissopimus | |
16 | Suostumus yhtiöjärjestyksen muuttamiseen |
Servica Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen päivittäminen
Kunnanhallitus 13.01.2025 § 5
Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi
Servican toiminta on yhtiöitetty vuoden 2019 alusta, jolloin toiminta alkoi osakeyhtiömuotoisena. Toimintaa perustavasti ohjaavat dokumentit, yhtiöjärjestys ja osakassopimus, ovat laadittu syksyllä 2018. Laatimisen jälkeen Servican osakaspohja on laajentunut ja tapahtunut merkittäviä muutoksia yhtiön toimintaympäristössä, mm. hyvinvointialueuudistus. Näitten seikkojen takia yhtiöjärjestystä ja osakassopimusta on syytä tarkastella ja päivittää ajantasaiseksi.
Dokumentit ovat syksyllä 2023 ja 2024 toimitettu osakkaille kommentointia varten. Dokumenttien päivittämistä ja niistä syntyneitä kommentteja on käsitelty Servican osakaskokouksissa 5.4.2023, 26.10.2023 ja 31.10.2024 sekä pienosakkaiden kesken pienosakkaiden edustajistossa 22.10.2024.
Muutosten keskeisimmät tavoitteet:
- Sidosyksikköaseman säilyttäminen
- Olemassa olevaa osakassopimusta kattavammat osakkeiden luovuttamista koskevat sopimusehdot
- Yhtiön hallinnon ja hallituksen määrittelyjen päivittäminen
- Uusista sopimusperusteisista toimielimistä sopiminen (nimitysvaliokunta ja pienosakkaiden edustajisto)
- Yhtenä muutoksen tavoitteena on myös turvata yhtiön in house -asema tilanteessa, jossa joku osakas voisi vaarantaa yhtiön in house -aseman tai mahdollistaa osakkeen lunastaminen silloin, kun osakas ei enää lainkaan käytä yhtiön palveluita.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
esittää valtuustolle, että se hyväksyy Servica Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen sekä
valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan osakassopimuksen ja suostumuksen yhtiöjärjestyksen muuttamiseen.
Päätös Kunnanhallitus päätti
esittää valtuustolle, että se hyväksyy Servica Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen sekä
valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan osakassopimuksen ja suostumuksen yhtiöjärjestyksen muuttamiseen.
Valtuusto 20.01.2025 § 5
434/00.04.02/2024
Esittelijä kunnanhallitus
Päätösehdotus Valtuusto päättää hyväksyy Servica Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen sekä
valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan osakassopimuksen ja suostumuksen yhtiöjärjestyksen muuttamiseen.
Päätös Valtuusto päätti hyväksyä Servica Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen sekä
valtuutti kunnanjohtajan allekirjoittamaan osakassopimuksen ja suostumuksen yhtiöjärjestyksen muuttamiseen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |