RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 24.02.2025/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Alue- ja kuntavaalien ulkomainonta
Keskusvaalilautakunta 24.02.2025 § 5
411/00.00.00.00/2024
Valmistelija Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi
Kuntaliiton ohjeiden mukaisesti europarlamenttivaalin ulkomainonta suositellaan aloitettavaksi kuntien luvanvaraisilla alueilla viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkua eli keskiviikkona 26.3.2025. Vaalimainonnassa on huomioitava mm. vaali-, järjestys-, tieliikenne- ja maantielaki sekä liikenneviraston ohjeistus.
Vaalimainospaikkoina ovat aiemmin olleet Lapinlahden taajamassa tori ja Varpaisjärven taajamassa tori.
Lapinlahdella on käytössä rautaiset vaalimainoskehikot, joissa on kovapintainen pohjavaneri valmiina.
Yhteystiedot:
vaalimainospaikat Ulla Nikulainen keskusvaalilautakunnan sihteeri 040 4883 013
vaalimainoskehikot ja pystytys Tero Väisänen, kiinteistönhuollon esimies, 040 488 3762
Esittelijä keskusvaalilautakunnan sihteeri
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää, että
1. Lapinlahden kunnan ylläpitämiä vaalimainospaikkoja ovat Lapinlahden taajamassa torialue ja Varpaisjärven taajamassa torialue.
2. Vaalimainospaikka on maksuton ehdokkaan asettaneille ryhmille.
3. Jokaiselle alue- ja kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneelle ryhmälle varataan yksi (1) mainoskehikko, jossa toisella puolella on paikka aluevaaliehdokkaille ja toisella puolella kuntavaaliehdokkaille.
4. Vaalimainokset saa asettaa kehikoihin aikaisintaan 26.3.2025 ja ne on poistettava niistä viimeistään vaalien jälkeisenä keskiviikkona.
5. Jos asemakaava-alueille sijoitetaan vaalimainoksia muualle kuin kunnan osoittamiin kehikoihin, on noudatettava Lapinlahden kunnan rakennusjärjestystä (§:t 8 ja 21). Taajamissa mainoksia varten laitettuihin pysyviin pylvästelineisiin voi vaalimainoksia sijoittaa telineen omistajan/haltijan luvalla.
6. Vaalimainoksia voi asettaa yleisille katualueille niin, etteivät ne aiheuta vaaraa liikenteelle. Mainokset eivät saa muodostaa kulkuestettä, ulottua liikennealueille tai peittää näkemiä. Turvallisuusnäkökohdat huomioiden tekninen osasto voi poistaa vaalimainoksen asettajan kustannuksella 50 euroa/mainos.
Päätös Keskusvaalilautakunta päätti, että