RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 07.05.2025/Pykälä 17
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Lausunto Lapinlahden Iso-Petäjämäen tuulivoimaosayleiskaavan ehdotuksesta
Ympäristölautakunta 08.02.2023 § 3
Valmistelija Rakennustarkastaja Raimo Haverinen, 040 488 3751,
raimo.haverinen@lapinlahti.fi.
Lapinlahden kunnanhallitus on kokouksessaan 12.9.2022 § 161 hyväksynyt ABO Wind Oy:n aloitteen tuulivoimaa koskevan osayleiskaavan laatimiseksi Lapinlahden Iso-Petäjämäen alueelle.
Osayleiskaavoitettava alue on osa laajempaa aluetta, joka maakuntakaavassa on potentiaalista aluetta tuulisuuden takia. Alue kokonaisuudessaan sijoittuu myös Iisalmen kaupungin puolelle.
Alueelle on suunnitteilla muitakin tuulivoima hankkeita. ABO Wind Oy:n hanke koostuisi noin 18 tuulivoimalasta.
Kaavarajaus, voimaloiden sijoittelu ja kokonaismäärä tarkentuvat kaavaprosessin aikana huomioiden kaavoitus- ja ympäristövaikutusten arviointiprosessin (YVA) selvitykset, lausunnot, mielipiteet ja sidosryhmäkeskustelut.
Kaavoitusprosessin kanssa rinnakkain tehdään ympäristövaikutusten arviointi (YVA).
Tuulivoimaa koskeva osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena. Oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa (Mrl 77a §) voidaan määrätä kaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena tuulivoimaloiden osalta.
A-Insinöörit Civil Oy on valmistellut osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) koskien osayleiskaavoitettavaa aluetta.
Suunniteltujen voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä. Suunnittelualue ja sen lähiympäristö on harvaan rakennettu, ja se on luokiteltu (SYKE, Harva ja tiheä taajama-alue mukaan) harvaan asutuksi maaseuduksi.
Osayleiskaavan suunnittelun tavoitteena on toteuttaa tuulivoimapuiston rakentaminen luonnonympäristön ominaispiirteet ja ympäristövaikutukset huomioon ottaen sekä lieventää rakentamisesta mahdollisesti aiheutuvia haitallisia vaikutuksia. Lisäksi osayleiskaavan tavoitteena on ottaa huomioon muut aluetta koskevat maankäyttötarpeet sekä suunnitteluprosessin kuluessa muodostuvat tavoitteet.
Oheismateriaalina osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS).
Esittelijä Rakennustarkastaja
Päätösehdotus Ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa 14.12.2022 päivättyyn osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan (OAS)
Päätös Ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa 14.12.2022 päivättyyn osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan (OAS).
Ympäristölautakunta 24.01.2024 § 3
Valmistelija Rakennustarkastaja Raimo Haverinen, 040 488 3751,
raimo.haverinen@lapinlahti.fi.
Kaavaluonnos Iso-Petäjämäen alueen tuulivoimaosayleiskaavasta on valmistunut.
Tekninen lautakunta asetti 18.1.2024 päiväyksellä olevat kaavaluonnoksen ja kaavaselostuksen yleisesti nähtäville ajalle 25.1.2024 – 1.3.2024 ja pyytää siitä siitä ympäristölautakunnan lausuntoa.
Oheismateriaalina kaavaluonnoksen asiakirjat.
Esittelijä Rakennustarkastaja
Päätösehdotus Ympäristölautakunta esittää lausuntonaan seuraavaa;
Korjaus:
Lapinlahden kunnan ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma on olemassa myös vuosille 2022-2024, eikä vain vuosille 2019-2021, kuten materiaaleissa sanotaan.
Korjaus:
Välkeselvityksessä mainitaan peräkkäisissä kappaleissa, että 8h todellisen tilanteen suositus maksimiarvo ei ylity, ja että se ylittyy yhden asunnon osalta. Taulukosta käy ilmi, että suositus ylittyy yhden asunnon osalta. Tämä tulee korjata selvitykseen väärinkäsitysten välttämiseksi.
Kaavassa EO-alueeksi merkitty alue Rappusuon itäpuolella on luo-3 alueen välittömässä läheisyydessä ja osin myös sen päällä. Alue on merkitty luo-3 alueeksi kausikuivien lampien ja vesilain mukaisen purokohteen takia. Lisäksi luo-3 alueella on myös luo-2 alueeksi merkitty osa, joka on viitasammakkojen esiintymisalue, ja hyötyy selvästi luo-3 alueesta ympärillään. Mikäli tälle alueelle on suunniteltu mahdollisesti maa-ainesluvan hakemista ja ottamisen laajentamista (nykyään siellä vaikuttaisi olevan kotitarveottoa), on nämä luo-rajaukset kaavassa huomioitava.
Osallisiin olisi syytä lisätä myös paikallinen metsästysseura Nerkoon riistamiehet ry.
Muilta osin ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa.
Päätös Ympäristölautakunta esitti lausuntonaan seuraavaa;

Ympäristölautakunta 14.08.2024 § 37
Valmistelija Rakennustarkastaja Raimo Haverinen, 040 488 3751,
raimo.haverinen@lapinlahti.fi
Kaavaehdotus Iso-Petäjämäen alueen tuulivoimaosayleiskaavasta on valmistunut.
Tekninen lautakunta asetti 2.7.2024 päiväyksellä olevan kaavaehdotuksen, kaavaselostuksen ja muun kaava-aineiston yleisesti nähtäville ajalle 4.7.2024 – 30.8.2024 ja pyytää siitä siitä ympäristölautakunnan lausuntoa.
Oheismateriaalina kaavaehdotuksen asiakirjat.
Esittelijä Rakennustarkastaja
Päätösehdotus Ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa 2.7.2024 päivättyyn kaavaehdotukseen, kaavaselostukseen ja muuhun kaava-aineistoon.
Päätös Ympäristölautakunnalla ei ollut huomautettavaa 2.7.2024 päivättyyn kaavaehdotukseen, kaavaselostukseen ja muuhun kaava-aineistoon.
Ympäristölautakunta 07.05.2025 § 17
468/10.02.02/2022
Valmistelija Rakennustarkastaja Raimo Haverinen, 040 488 3751,
raimo.haverinen@lapinlahti.fi
Kaavaehdotuksen muutos Iso-Petäjämäen alueen tuulivoimaosayleiskaavasta on valmistunut.
Tekninen lautakunta asetti 23.4.2025 päiväyksellä olevan kaavaehdotuksen muutoksen, kaavaselostuksen ja muun kaava-aineiston yleisesti nähtäville ajalle 30.4. – 2.6.2025 ja pyytää siitä siitä ympäristölautakunnan lausuntoa.
Keskeisimpiä muutoksia
Muutosten johdosta myös hankkeen melu- ja välkemallinnukset sekä keskeisimmät kuvaupotukset on päivitetty viimeisimmän voimalasijoittelun ja voimalakorkeuden mukaisiksi. Lisäksi ELY-keskuksen lausunnossaan edellyttämä poikkeaminen valkolehdokin rauhoitusmääräyksistä on haettu ja myönteinen päätös saatu syksyllä 2024.
Kaavaselostukseen on lisätty kuvia, josta voi havaita, että kaavan valmistelun aikana voimaloiden kokonaiskorkeus on pienentynyt kaikkiaan 30 m (300 m ->270 m) ja kaava-alueelta on vähennetty OAS- vaiheen jälkeen ensin neljä voimalaa erillisselvitysten johtopäätösten johdosta ja kaavaluonnoksen jälkeen edelleen kolme voimalaa, eli yhteensä seitsemän voimalaa (17 kpl ->10 kpl). Sähkönsiirtoreittiä SVE 3 ei myöskään enää ole tarkoitus toteuttaa. Lisäksi kaava-alue on hieman pienentynyt eri valmisteluvaiheissa. Edellä esitettyjen tarkistusten myötä kaavahankkeen vaikutukset ovat lieventyneet oleellisesti aloitusvaiheeseen verrattuna.
Melu- ja välkeselvitys on päivitetty 10 voimalan ja kokonaiskorkeuden 270 m mukaisiksi. Myös valokuvaupotukset tärkeimmistä kuvauspisteistä, joista muutokset voi selkeimmin havaita, on päivitetty vastaavasti. Aineistoon on lisäksi lisätty luontojalanjäljen laskenta (jonka laatimisen jälkeen suunnitelmasta on poistettu vielä yksi voimala).
Muut tarkistukset ovat luonteeltaan teknisiä tai asian valmisteluun kuuluvaa kaava-aineiston täydentämistä valmisteluvaiheittain. Kaavaselostusta on päivitetty saadun palautteen, tehtyjen muutosten sekä päivitysten osalta.
Oheismateriaalina kaavaehdotuksen muutoksen asiakirjat.
Esittelijä Rakennustarkastaja
Päätösehdotus Ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa 23.4.2025 päivättyyn kaavaehdotuksen muutokseen, kaavaselostukseen ja muuhun kaava-aineistoon.
Päätös Ympäristölautakunnalla ei ollut huomautettavaa 23.4.2025 päivättyyn kaavaehdotuksen muutokseen, kaavaselostukseen ja muuhun kaava-aineistoon.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |