Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.04.2025/Pykälä 32



 

Tuulivoimaosayleiskaavan laatiminen Iso-Petäjämäen alueelle

 

Tekninen lautakunta 14.12.2022 § 102 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Rami Linna, 040 488 3701, rami.linna@lapinlahti.fi

 

Lapinlahden kunnanhallitus on kokouksessaan 12.9.2022 § 161 hyväksynyt ABO Wind Oy:n aloitteen tuulivoimaa koskevan osayleiskaavan laatimiseksi Lapinlahden Iso-Petäjämäen alueelle.

 

Osayleiskaavoitettava alue on osa laajempaa aluetta, joka maakuntakaavassa on potentiaalista aluetta tuulisuuden takia. Alue kokonaisuudessaan sijoittuu myös Iisalmen kaupungin puolelle. Alueelle on suunnitteilla muitakin tuulivoima hankkeita. ABO Wind Oy:n hanke koostuisi noin 18 tuulivoimalasta.

 

Kaavarajaus, voimaloiden sijoittelu ja kokonaismäärä tarkentuvat kaavaprosessin aikana huomioiden kaavoitus- ja ympäristövaikutusten arviointiprosessin (YVA) selvitykset, lausunnot, mielipiteet ja sidosryhmäkeskustelut.

 

Kaavoitusprosessin kanssa rinnakkain tehdään ympäristövaikutusten arviointi (YVA).

 

Tuulivoimaa koskeva osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena. Oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa (Mrl 77a §) voidaan määrätä kaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena tuulivoimaloiden osalta.

 

Tuulivoimarakentamista ohjaavan yleiskaavan laatimiskustannukset (Mrl 77c §). Jos (Mrl 77a §:n mukainen) tuulivoimarakentamista ohjaava yleiskaava laaditaan pääasiallisesti yksityisen edun vaatimana ja tuulivoimahankkeeseen ryhtyvän taikka maanomistajan tai haltijan aloitteesta, kunta voi periä tältä yleiskaavan laatimisesta aiheutuneet kustannukset kokonaan tai osaksi. Kunta hyväksyy kaavaaluekohtaisesti perittävän maksun periaatteet ja maksun perimistavan sekä -ajan.

 

Kiellot yleiskaavaa laadittaessa (Mrl 38 §). Kun yleiskaavan laatiminen tai muuttaminen on pantu vireille, kunta voi määrätä alueelle rakennuskiellon ja 128 §:ssä tarkoitetun toimenpiderajoituksen.

 

Kunta voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksen Mrl 171 §:n mukaisesti mm. rakennuskielloista ja toimenpiderajoituksista. Poikkeaminen ei saa aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle eikä poikkeusta saa myöntää, jos se johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

 

ABO Wind Oy vastaa kaavoituksen kustannuksista Mrl 77c §:n mukaisesti ja esittää Lapinlahden kunnalle hankkeen tuulivoimaosayleiskaavoituksesta vastaavaksi konsultiksi A-Insinöörit Civil Oytä. Kaavanlaatijana toimisi A-insinöörit Civil Oystä johtava konsultti Katri Peltoniemi.

 

A-Insinöörit Civil Oy on valmistellut osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) koskien osayleiskaavoitettavaa aluetta.

 

Suunniteltujen voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä. Suunnittelualue ja sen lähiympäristö on harvaan rakennettu, ja se on luokiteltu (SYKE, Harva ja tiheä taajama-alue mukaan) harvaan asutuksi maaseuduksi.

 

Osayleiskaavan suunnittelun tavoitteena on toteuttaa tuulivoimapuiston rakentaminen luonnonympäristön ominaispiirteet ja ympäristövaikutukset huomioon ottaen sekä lieventää rakentamisesta mahdollisesti aiheutuvia haitallisia vaikutuksia. Lisäksi osayleiskaavan tavoitteena on ottaa huomioon muut aluetta koskevat maankäyttötarpeet sekä suunnitteluprosessin kuluessa muodostuvat tavoitteet.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy kaavakonsultiksi A-Insinöörit Civil Oy:n, sekä kuuluttaa tuulivoimaosayleiskaavan vireille ja asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) yleisesti nähtäville ajalle 9.1.2023 – 7.2.2023 ja pyytää siitä lausunnot  tuulivoimalaosayleiskaavan OAS, 14.12.2022 sivulla 21 mainituilta.

 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi kaavakonsultiksi A-Insinöörit Civil Oy:n, sekä kuuluttaa tuulivoimaosayleiskaavan vireille ja asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) yleisesti nähtäville ajalle 9.1.2023 – 7.2.2023 ja pyytää siitä lausunnot  tuulivoimalaosayleiskaavan OAS, 14.12.2022 sivulla 21 mainituilta.

 

 

Tekninen lautakunta 30.03.2023 § 24 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Rami Linna, 040 488 3701, rami.linna@lapinlahti.fi

 

Iso-Petäjämäen tuulivoimaosayleiskaavan osallistusmis- ja arviointisuunnitelma oli yleisesti nähtävillä 9.1.2023 -7.2. 2023 välisen ajan. Tekninen lautakunta pyysi  osallistumis- ja arviointiohjelmasta lausunnot 14.12.2022 päivätyn OAS:n sivulla 21 mainituilta. Saaduista lausunnoista ja osallisuus- ja arviointisuunnitelmasta saaduista kuntalaispalautteista on laadisttu kooste, joka on liitteenä. Palautemateriaali on esitelty oheismateriaalina tekniselle lautakunnalle ja  kulkee kokonaisuutena käsittelyn vaiheissa oheismateriaalina.

 

Annetut lausunnot ja palautteet huomioidaan eri selvityksissä, lähtötietoja täydentävinä asioina, sekä kaavaluonnoksessa ja -ehdotuksessa sen mukaan mihin niillä on vaikuttavuutta. Viralliset vastineet palautteisiin ja lausuntoihin esitetään kaavaluonnos vaiheessa.

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee lausunnot ja palautteet tiedoksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta merkitsi lausunnot ja palautteet tiedoksi.

 Tekninen lautakunta katsoo, että palautteisiin liittyen tulee virallisessa vastineessa huomioida hankkeen erilaiset maansiirto- ja räjädystöiden vaikutukset vesistöihin.

 

 

Tekninen lautakunta 18.01.2024 § 3 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Rami Linna, 040 488 3701, rami.linna@lapinlahti.fi

 

Kaavaluonnos Iso-Petäjämäen alueen tuulivoimaosayleiskaavasta on valmistunut. Kaavaluonnos ja kaavaselostus on päivätty 18.1.2024 päivälle.

 

Nähtävillä 9.1.2023 -8.2. 2023 välillä ollut OAS on päivitetty ja päivätty 18.1.2024 päivälle. OAS:sta esitetyt palautteet on koottu vastineineen liitteeseen 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman palautteiden kooste ja vastineet. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta annettiin useita kirjallisia lausuntoja tai kannanottoja. Tekninen lautakunta on kokouksessaan 30.3.2023 merkinnyt lausunnot ja palautteet tiedoksi.

 

Kaavoitusaloitteen mukainen 18 voimalan määrä on alueella tehtyjen tutkimusten ja selvitysten, sekä tarkemman suunnittelun johdosta jalostunut 13 voimalaan.

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi OAS:sin annettujen palautteiden ja kannanottojen ja lausuntojen kootut vastineet. Tekninen lautakunta päättää asettaa 18.1.2024 päiväyksellä olevat kaavaluonnoksen ja  kaavaselostuksen yleisesti nähtäville ajalle 25.1.2024 – 1.3.2024 ja pyytää siitä lausunnot kaavaselostuksen kohdan 8.2. Osalliset mukaisesti. Kaava-aineistoa päivitetään maakuntakaavatilanteen osalta 16.1.2024 nähtäville asetetun maakuntakaavaehdotuksen tiedoilla.

 

Päätös Tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi OAS:sin annettujen palautteiden ja kannanottojen ja lausuntojen kootut vastineet. Tekninen lautakunta päätti asettaa 18.1.2024 päiväyksellä olevat kaavaluonnoksen ja  kaavaselostuksen yleisesti nähtäville ajalle 25.1.2024 – 1.3.2024 ja pyytää siitä lausunnot kaavaselostuksen kohdan 8.2. Osalliset mukaisesti. Kaava-aineistoa päivitetään maakuntakaavatilanteen osalta 16.1.2024 nähtäville asetetun maakuntakaavaehdotuksen tiedoilla.

 

 

Tekninen lautakunta 02.07.2024 § 52 

 

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Rami Linna, 040 488 3701, rami.linna@lapinlahti.fi

 

Kaavaehdotus Iso-Petäjämäen alueen tuulivoimaosayleiskaavasta on valmistunut. Kaavaehdotus ja kaavaselostus on päivätty 2.7.2024 päiväyksellä.

 

Kaavaluonnos on ollut nähtävillä 25.1.2024-1.3.2024 välisenä aikana ja siitä saatiin 19 lausuntoa ja 39 mielipidettä. Yhteenveto kaavaluonnoksesta annetuista lausunnoista ja mielipiteistä vastineineen on kaavaselostuksen liitteenä. Päätöksiä tehdessä päättäjillä on mahdollisuus perehtyä kaikkiin yksittäisiin lausuntoihin ja mielipiteiseisiin kokonaisuudessaan.

Palautteessa korostuivat hankkeen ympäristövaikutukset, kuten melu- ja välkevaikutukset, maisemavaikutukset sekä sosiaaliset ja terveysvaikutukset. Lisäksi palautetta annettiin metsästykseen, riistanhoitoon, ulkoiluun, virkistykseen sekä alueen tiestöön ja lentoliikenteeseen liittyen. Palautetta annettiin myös kaavahankkeen ja YVA-arvioinnin vuorovaikutuksen järjestämisestä ja hankkeen vaikutuksesta Lapinlahden kunnan vetovoimaan ja elinkeinoelämään. Luontoarvojen osalta palautetta annettiin erityisesti linnustosta, jonka johdosta YVA-arvioinnin kuvausta on kaavaselostuksessa täydennetty selvityksellä käytetyistä kartoitus- ja arviointimenetelmistä.

Kaavakarttaan, kaavaselostukseen, OAS:iin ja osaan selvityksiä on tehty päivityksiä palauteen ja tarkistetun suunnitelman osalta.

Saadun palautteen johdosta luonnosvaiheessa kaavakartalla esitetty pohjoisin voimala, numero 13, on jätetty ehdotusvaiheessa suunnitelmasta pois. Voimaloiden suurinta sallittua kokonaiskorkeutta on myös laskettu 280 metriin. Tämän seurauksena meluselvityksen keskiäänitason 40 dB raja on muuttunut. Kaava-alueen raja on päivitetty uuden 40 dB:n keskiäänitasoalueen mukaan. Erityisesti uusi kaava-alueen rajaus vaikuttaa suunnittelualueen pohjoisosassa, jossa kaava-alue on supistunut oleellisesti. Yksittäisiä kaavamääräyksiä on myös täydennetty lausuntojen johdosta.

Osayleiskaavaehdotuksessa alueelle osoitetaan maa- ja metsätalousvaltaista aluetta, jolle saa sijoittaa 12 kpl tuulivoimaloita (M-1). Alueelle on jo luonnosvaiheessa laadittu kattavat luontoselvitykset ja arkeologinen inventointi, joiden löydökset on huomioitu kaavakartalla suojelumerkintöinä (luo) tai merkintänä muinaismuistoalue (SM) sekä voimaloiden sijoittelussa. Lisäksi luonnosvaiheessa laaditut melu- ja välkeselvitykset, sekä Iso-Petäjämäen hankkeen että Tielammen hankeen kanssa yhdessä aiheutuvien yhteisvaikutusten osalta on päivitetty ehdotusvaiheessa kesällä 2024 Iso-Petäjämäen voimaloiden tarkistetun lukumäärän ja korkeuden mukaan. Maisemaselvityksen johtopäätöksiä eri tuulivoimahankkeiden yhteisvaikutusten osalta on tarkennettu kaavaselostuksessa uuden, laajan alueen tuulivoimahankkeet käsittävän ZVI:n, eli näkyvyysalueanalyysin pohjalta. Maisemaselvitystä varten laadittuja havainnekuvia on myös päivitetty ehdotusvaiheessa ja lisätty kaava-aineistoon. 

Luonnosvaiheessa kattavien selvitysten, asukaskyselyn ja olemassa olevien lähtötietojen pohjalta laadittiin erillisenä, mutta kaavatyön rinnalla samanaikaisena prosessina etenevä laaja YVA-arviointi. Arviointiselostus oli nähtävillä saman aikaisesti kaavaluonnoksen kanssa. Yhteysviranomainen on 8.5.2024 antanut perustellun päätelmä Iso-Petäjämäen tuulivoimahanketta ja sähkönsiirtoa koskevasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Yhteysviranomainen toteaa päätelmässään, että arviointiselostus on laadittu arviointiohjelman ja olennaisilta osiltaan yhteysviranomaisen siitä antaman lausunnon pohjalta eikä se sisällä sellaisia olennaisia puutteita, jotka estäisivät yhteysviranomaista laatimasta perusteltua päätelmää hankkeen merkittävistä vaikutuksista.

Ehdotusvaiheen kaavaselostusta on täydennetty YVA-selostuksen johtopäätösten osalta sekä tarkennettu yhteysviranomaisen perusteluussa päätelmässään esiin nostamien täydennystarpeiden osalta.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä kaavaluonnoksesta annettujen lausuntojen ja mielipiteiden vastineet ja asettaa Iso-Petäjämäen tuulivoimaosayleiskaavan kaavaehdotuksen selostuksineen ja muun kaava-aineiston nähtäville MRL 65 §:n ja MRA 19 §:n mukaisessa tarkoituksessa nähtäville ajalle 4.7. -  30.8.2024 ja pyytää siitä lausunnot tuulivoimalaosayleiskaavan OAS, 2.7.2024 sivuilla 30-32 mainituilta.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti hyväksyä kaavaluonnoksesta annettujen lausuntojen ja mielipiteiden vastineet ja asettaa Iso-Petäjämäen tuulivoimaosayleiskaavan kaavaehdotuksen selostuksineen ja muun kaava-aineiston nähtäville MRL 65 §:n ja MRA 19 §:n mukaisessa tarkoituksessa nähtäville ajalle 4.7. -  30.8.2024 ja pyytää siitä lausunnot  tuulivoimalaosayleiskaavan OAS, 2.7.2024 sivuilla 30-32 mainituilta.

 

 

Tekninen lautakunta 23.04.2025 § 32  

468/10.02.02/2022  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Rami Linna, 040 488 3701, rami.linna@lapinlahti.fi

 

Iso-Petäjämäen tuulivoimaosayleiskaavan kaavaehdotus oli nähtävillä 4.7.-30.8.2024 välisenä aikana. Siitä esitettiin runsaasti palautetta, 15 lausuntoa ja 74 muistutusta. Osa muistutuksista oli samansisältöisiä. Kooste palautteesta ja laadituista vastineista on esityslistan liitteenä. Päättäjillä on käytössään tarvittaessa jokainen yksittäinen palaute. Palautteen perustella arvioitiin kaavakartan ja -aineiston mahdollinen tarkistustarve.

 

Iso-Petäjämäen tuulivoimaosayleiskaavan kaavakarttaan on ehdotusvaiheen nähtävillä olon jälkeen tehty tarkistuksia, joista on jo osittain kuultu kohdennetusti niitä osallisia, joita muutokset koskevat, ja heille varattiin tilaisuus esittää muistutuksensa asiasta (MRA 32 §).

 

Kohdennetun kuulemisen vaiheessa (18.1-18.2.2025) tuulivoimaloiden alueen (tv-1) kaavamääräyksessä voimaloiden suurin sallittu kokonaiskorkeus oli muutettu muotoon: ”Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus saa olla enintään 270 metriä. Tuulivoimalan kokonaiskorkeus merenpinnasta ei saa ylittää ilmailuviranomaisen asettamia korkeusrajoituksia.” Ehdotusvaiheen voimala 1, eteläisin voimala, sekä sinne johtava tieyhteys oli poistettu ja voimalat oli tämän johdosta numeroitu uudelleen. Ehdotusvaiheessa esitetty tieyhteys ja maakaapeli voimaloiden n:o 7 sekä 8 välissä oli poistettu ja voimalat oli numeroitu uudelleen.

 

Metsähallituksen hallinnoimaa Natura 2000-aluetta koskeva merkintä, alueen käyttötarkoitus, osoitettiin luonnonsuojelualueeksi (SL) ehdotusvaihetta hieman laajemmalla alueella Metsähallituksen lausunnon perusteella. Merkinällä turvataan edelleen alueella todettujen lajistojen ja/tai luontotyyppien monimuotoisuutta. Myös Natura-alueen merkintä alueella säilyy eikä muutoksella ole vaikutusta alueella todettuihin suojeluarvoihin.

 

Muinaisjäännösten aluevarausmerkinnät (SM) muutettiin kohdemerkinnöiksi (sm neliö) sekä yhden alueen osalta osa-alueeksi (sm, pistekatkoviiva) museoviranomaisen lausunnon perusteella. Näin merkintätapa muutettiin Museoviraston kaavaohjeen mukaiseksi. Vaikutukset arkeologiseen kulttuuriperintöön eivät muutu.

 

Osallisilla, joille kuuleminen oli kohdennettu, oli mahdollisuus muistuttaa kaavakartalle ehdotusvaiheen kuulemisen jälkeen tehdyistä muutoksista. Kohdennetussa kuulemisessa saatiin 16 muistutusta. Palautteessa korostui osallisten näkemys siitä, etteivät tehdyt tarkistukset heidän mukaansa vaikuta oleellisesti hankkeen vaikutuksiin ja edelleen hankkeen hyväksyttävyyteen. Palaute koskikin merkittäviltä osin hankkeen yleistä hyväksyttävyyttä ja osalliset käsittelivät palautteessaan laajasti myös muita asioita, kuin mitkä liittyivät tehtyihin muutoksiin. Lisäksi he olivat sitä mieltä, että muutoksista tulisi kuulla osallisia laajemmin, sillä hankkeen vaikutukset olivat heidän mukaansa edelleen suuria.

 

Vuoden 2024 lopussa ja kohdennetun kuulemisen aikana Lapinlahden rakennusvalvonta on käsitellyt rakennuslupahakemusta koskien käyttötarkoituksen muutosta kaava-alueella sijaitsevalla kiinteistöllä, jolla sijaitsi aiemmin tupa. Rakennuslupa käsittelyn takia kaavasta on poistettu edelleen yksi voimala (voimala n:o 6 kaavaehdotuksessa 2024 ja n:o 5 kohdennetussa kuulemisessa 2025) kohdennetun kuulemisen jälkeen. Voimaloiden enimmäismäärä on muutoksen jälkeen yhteensä 10 voimalaa. Osayleiskaavan kaava-alueen aluerajausta on tarkistettu vähäisesti sen lounaisosassa myönnetyn rakennusluvan johdosta. Kaava-alueen aluerajaus käsittää edelleen kokonaisuudessaan melumallinnuksen mukaisen 40 dB(A)-äänitasoalueen.

 

Lisäksi kaava-alueen eteläosassa sijainnut sähköasema ja siihen liittyvät sähköjohdot sekä maakaapelit on poistettu. Näin ollen YVA-selostuksessa arvioiduista reiteistä SVE3 (jolla oli YVA-selostuksen mukaan eniten vaikutuksia) mukaista sähkönsiirtoreittiä ei myöskään toteuteta, vaan sähkönsiirron osalta tutkitaan jatkossa reittejä SVE1 ja SVE2, eli suoraan Järvilinjaan tai alueelta pohjoiseen. Myös ohjeellisen tiestön linjauksia on tarkistettu. Alueen voimalat yhdistävä tie- ja kaapeliyhteys on osoitettu kiertämään alueen itäpuolelta.

 

Muutosten johdosta myös hankkeen melu- ja välkemallinnukset sekä keskeisimmät kuvaupotukset on päivitetty viimeisimmän voimalasijoittelun ja voimalakorkeuden mukaisiksi. Lisäksi ELY-keskuksen lausunnossaan edellyttämä poikkeaminen valkolehdokin rauhoitusmääräyksistä on haettu ja myönteinen päätös saatu syksyllä 2024.

 

Kaavaselostukseen on lisätty kuvia, josta voi havaita, että kaavan valmistelun aikana voimaloiden kokonaiskorkeus on pienentynyt kaikkiaan 30 m (300 m ->270 m) ja kaava-alueelta on vähennetty OAS- vaiheen jälkeen ensin neljä voimalaa erillisselvitysten johtopäätösten johdosta ja kaavaluonnoksen jälkeen edelleen kolme voimalaa, eli yhteensä seitsemän voimalaa (17 kpl ->10 kpl). Sähkönsiirtoreittiä SVE 3 ei myöskään enää ole tarkoitus toteuttaa. Lisäksi kaava-alue on hieman pienentynyt eri valmisteluvaiheissa. Edellä esitettyjen tarkistusten myötä kaavahankkeen vaikutukset ovat lieventyneet oleellisesti aloitusvaiheeseen verrattuna.

 

Melu- ja välkeselvitys on päivitetty 10 voimalan ja kokonaiskorkeuden 270 m mukaisiksi. Myös valokuvaupotukset tärkeimmistä kuvauspisteistä, joista muutokset voi selkeimmin havaita, on päivitetty vastaavasti. Aineistoon on lisäksi lisätty luontojalanjäljen laskenta (jonka laatimisen jälkeen suunnitelmasta on poistettu vielä yksi voimala).

 

Muut tarkistukset ovat luonteeltaan teknisiä tai asian valmisteluun kuuluvaa kaava-aineiston täydentämistä valmisteluvaiheittain. Kaavaselostusta on päivitetty saadun palautteen, tehtyjen muutosten sekä päivitysten osalta.

 

Maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntakaavan 2040, 2. vaiheen, kokouksessaan 17.12.2024. Maakuntahallitus määräsi 24.2.2025 §17 maakuntakaavan tulemaan voimaan ennen kuin se saa lainvoiman. Voimaantulosta on kuulutettu 26.2.2025. Alueelle kohdistuu tuulivoimapotentiaalisen alueen merkintä, (tv-1).

 

Kaavaehdotukseen tulleiden useiden muutosten ja oheismateriaalin merkittävän päivittymisen johdosta esitetään kaavaehdotuksen uudelleen nähtäville laittoa.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä kaavaehdotuksesta ja kohdennetusta kuulemisesta annettujen lausuntojen ja muistutusten vastineet ja asettaa Iso-Petäjämäen tuulivoimaosayleiskaavan tarkennetun kaavaehdotuksen, 23.4.2025, selostuksineen ja muun kaava-aineiston nähtäville AKL 65 §:n ja MRA 19 §:n mukaisessa tarkoituksessa nähtäville ajalle 30.4. – 2.6.2025 ja pyytää siitä lausunnot tuulivoimalaosayleiskaavan OAS, 23.4.2025 kohta 8 Osalliset mainituilta.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti hyväksyä kaavaehdotuksesta ja kohdennetusta kuulemisesta annettujen lausuntojen ja muistutusten vastineet ja asettaa Iso-Petäjämäen tuulivoimaosayleiskaavan tarkennetun kaavaehdotuksen, 23.4.2025, selostuksineen ja muun kaava-aineiston nähtäville AKL 65 §:n ja MRA 19 §:n mukaisessa tarkoituksessa nähtäville ajalle 30.4. – 2.6.2025 ja pyytää siitä lausunnot tuulivoimalaosayleiskaavan OAS, 23.4.2025 kohta 8 Osalliset mainituilta.