RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.04.2025/Pykälä 75
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Toiminta-avustusten myöntäminen vuonna 2025
Kunnanhallitus/Hyvinvointi- ja osallisuusjaosto 07.04.2025 § 6
Valmistelija Hyvinvointi- ja osallisuuskoordinaattori Henna Rissanen, 040 488 3185, henna.rissanen@lapilahti.fi
Vuoden 2025 talousarviossa on kaikkiin eri avustusmuotoihin varattu 106 000 euron määräraha. Määräraha on varattu yleishallinnon tulosalueelle. Talousarvion mukaan kunnanhallitus päättää avustusten jakamisesta ja kohdentamisesta eri avustusmuotojen kesken seuraavat ehdot huomioiden:
- toiminta- ja kehittämisavustuksiin on käytettävä vähintään 50 000 €
- liikunta-avustuksiin on käytettävä vähintään 25 000 €
- kulttuuriavustuksiin on käytettävä vähintään 8 000 €
- nuorisoavustuksiin on käytettävä vähintään 10 000 €.
Avustusten jakamisessa noudatetaan avustussääntöä (KH 24.2.2025 § 41).
Avustusmäärärahoja ei käytetä investointien rahoittamiseen. Näiden hankkeiden osalta ensisijainen rahoituslähde on Ylä-Savon Veturin hankerahoitus. Tarvittaessa Lapinlahden kunta myöntää yhteisöille ns. välirahoitusta Veturin hankkeiden toteuttamiseen. Vastaava välirahoitus on mahdollinen työllistettäessä palkkatuelle työttömiä yhdistyksen palvelukseen.
Vuoden 2025 kaikki avustukset ovat olleet julkisesti haettavana. Haku on koskenut kulttuuri-, liikunta-, nuoriso-, toiminta-, ja tapahtuma-avustuksia. Yleisavustusten osana on ollut mahdollista hakea kiinteistöverokompensaatiota. Hakuaika päättyi 28.3.2025. Hakuajan jälkeen saapuneita hakemuksia ei käsitellä enää vuoden 2025 aikana.
Kuntaan saapuneiden hakemusten yhteisarvo on 178 823,66 euroa.
Oheismateriaalina on yhteenveto kaikkien eri avustusmuotojen hakemuksista ja alustavat esitykset avustusten jakamiseen. Kunkin avustusmuodon osalta päätökset tehdään erikseen. Tässä pykälässä tehdään esitys vain toiminta-avustusten jakamisesta.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Hyvinvointi- ja osallisuusjaosto tekee esityksen kunnanhallitukselle toiminta-avustusten jakamisesta vuodelle 2025.
Päätös Hyvinvointi- ja osallisuusjaosto teki esityksen kunnanhallitukselle toiminta-avustusten jakamisesta vuodelle 2025.
Kunnanhallitus 14.04.2025 § 75
385/02.05.01.00/2024
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
myöntää toiminta-avustuksia yhteensä 52 261,38 euroa liitteen mukaisesti vuodelle 2025 sekä
toteaa hylätyt hakemukset.
Päätös Kunnanhallitus päätti
myöntää toiminta-avustuksia yhteensä 52 261,38 euroa liitteen mukaisesti vuodelle 2025 sekä
totesi hylätyt hakemukset.
Pöytäkirjamerkintä 1: Valtuuston puheenjohtaja Minna Rissanen (Halosten Museosäätiön neuvoston jäsen) valtuuston 1. puheenjohtaja Aaro Kubin (Lapinlahden Palvelukotiyhdistys ry), kunnanhallituksen jäsen Ossi Martikainen (Lapinlahden Reserviupseerikerho hallituksen jäsen) ja hallintojohtaja, pöytäkirjanpitäjä Ulla Nikulainen (Halosten Museosäätiön hallituksen jäsen) poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksen teon ajaksi.
Pöytäkirjamerkintä 2: pöytäkirjanpitäjän tämän pykälän aikana toimi kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |