RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 12.05.2025/Asianro 95
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |

Oikaisuvaatimus tapahtuma-avutuksesta
Kunnanhallitus 12.05.2025
385/02.05.01.00/2024
Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi
Lapinlahden Veto ry hakee oikaisua kunnanhallituksen päätökseen 14.4.2025 § 73, jossa kunnanhallitys teki kielteisen päätöksen, ettei heille myönnetä 1 000 euroa tapahtuma-avustusta Pohjois-Savon piirimestaruuskisojen (yleisurheilu) järjestämiseen.
Oikaisuvaatimuksessa todetaan, että tapahtuma-avustuksen myöntämisen arviointi on tehtävä uudelleen. Lapinlahden Veto ry:n näkemyksen mukaan piirinmestaruuskilpailut on arvioitu tapahtumana selvästi liian pieneksi ja merkityksettömäksi sekä hylkäävässä päätöksessä on virheellistä tietoa piirinmestaruuskilpailuiden vuosittaisesta järjestämisestä Lapinlahdella.
Lapinlahden Veto ry hakee edelleen toiminta-avustusta tapahtumaan 1 000 euroa.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
hylätä oikaisuvaatimuksen, koska kunnanhallitus on käyttänyt perustellusti harkintaansa avustuksen määrää päätettäessä seuraavien Lapinlahden kunnan avustussäännön (KH 24.2.2025 § 41) kohtien mukaisesti:
1. Myönnettyjen avustusten suuruuteen vaikuttaa käytettävissä oleva määräraha, hakemusten määrä ja sisältö. Avustustenhakemusten rahamäärä ylitti selkeästi jaettavissa olevan rahamäärän, joten kaikkia avustuksia ei voitu myöntää haetun suuruisena, jolloin kunnanhallitus käytti harkintaansa avustussäännön linjausten mukaisesti.
2. Tapahtuma-avustus voidaan myöntää alueellisesti tai valtakunnallisesti merkittävän urheilutapahtuman järjestämiseen Lapinlahdella. Tapahtumaa ei nähdä alueellisesti tai valtakunnallisesti riittävän merkittävänä tapahtumana, vaikka oikaisuvaatimuksessa todetaan, että piirinmestaruuskilpailut on arvioitu tapahtumana selvästi liian pieneksi ja merkityksettömäksi sekä hylkäävässä päätöksessä on virheellistä tietoa piirinmestaruuskilpailuiden vuosittaisesta järjestämisestä Lapinlahdella.
Päätös