Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.06.2025/Pykälä 153


 

Luonnonsuojelualueen perustaminen Lukkarilan Hirvisuolle

 

Kunnanhallitus 23.06.2025 § 153  

133/11.01.05/2025  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen, 040 488 3011, henri.ruotsalainen@lapinlahti.fi,

 puistomestari Arto Ruuskanen, 040 488 3761, arto.ruuskanen@lapinlahti.fi

 

Lapinlahden kunta on yhdessä Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa selvittänyt mahdollisuutta yksityisen luonnonsuojelualueen perustamisesta Lukkarilan Hirvisuon alueelle. Selvitettävä alue on vanhaa puronvarsimetsää ja rämettä. Osalla aluetta kulkee Lukkarilan kyläyhdistyksen ylläpitämä luontopolku, sekä välittömässä läheisyydessä kyläyhdistyksen vuokrakämppä, autiotupa ja laavu. Luonnonsuojelualue lisäisi alueen virkistäytymismahdollisuuksien houkuttelevuutta ja tukisi kuntalaisten ulkoilua ja liikkumista.

 

Selvitykseen pohjautuen Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on tehnyt sopimusesityksen luonnonsuojelualueen perustamisesta lähellä Hirvisuon Natura-aluetta sijaitsevasta 6,9 hehtaarin suuruisesta alueesta (kiinteistö Haavikko).

 

Luonnonsuojelualueen sopimuksella osapuolet sopivat perustettavan luonnon­ suojelualueen rauhoitusmääräyksistä ja aluetta koskevasta korvauksesta siten kuin luonnonsuojelulain 47.1 §:ssä on säädetty.

 

Maanomistaja antaa samalla luonnonsuojelulain 47.1 §:ssä tarkoitetun suostumuksensa yksityismaan luonnonsuojelualueen perustamiseen liitekartan mukaiselle alueelle.

 

Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tekee luonnonsuojelualueen perustamispäätöksen. Rauhoittamisen tarkoituksena on metsäluonnon suojelu säilyttämällä alue luonnontilaisena.

 

Suojeltavan alueen käyttöoikeuden rajoitukset

Alueella on kielletty:

         metsän hakkaaminen ja puuston vahingoittaminen sekä muu kasvien tai kasvinosien ottaminen ja vahingoittaminen

         selkärankaisten eläinten tappaminen, pyydystäminen, hätyyttäminen ja pesien vahingoittaminen sekä selkärangattomien eläinten pyydystäminen keräämistä varten

         ojien kaivaminen, vesien perkaaminen ja patoaminen

         turpeen nostaminen sekä kaikenlainen muu maa- ja kallioperän vahingoittaminen ja sen ainesten ottaminen

         rakennusten, laitteiden, teiden ja polkujen rakentaminen

         tulenteko, telttailu ja muu leiriytyminen

         moottoriajoneuvoilla liikkuminen

         samoin kaikenlainen muu toiminta, joka saattaa muuttaa alueen maisemakuvaa tai vaikuttaa epäedullisesti kasvillisuuden ja eläimistön säilymiseen

 

Sallitut toimenpiteet

Edellä olevien määräysten estämättä on sallittu:

         marjojen ja hyötysienien kerääminen

         metsästys voimassa olevan lainsäädännön mukaan

         vieraslajiasetuksen mukaisen kasvilajin tai ELY-keskuksen haitalliseksi toteaman kasvilajin poistaminen alueelta

         tietä, sähkölinjaa ja rakennuksia vaarantavien yksittäisten puiden poistaminen

         retkeily, polkujen käyttö ja kunnossapito

 

Alueelle voidaan tarvittaessa laatia hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka maanomistaja ja Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus yhdessä hyväksyvät. Tässä sovitut rauhoitusmääräykset eivät ole esteenä hyväksytyn hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisten töiden toteuttamiselle.

 

Kiinteistön omistajalle maksetaan korvauksena rauhoitusmääräyksistä yhteensä 6 500 euroa. Korvaus on määritetty vain n. 1,7 ha:n alueelle, koska kohde on pitkälti Metsälain 10 §:n tarkoittama arvokas elinympäristö (puro). Kunnan tehtäviin kuuluu myös luonnonsuojelun edistäminen, ja luonnonsuojelualue merkitään kiinteistörekisteriin.

 

Kiinteistön omistaja sitoutuu noudattamaan edellä yksilöityjä käyttöoikeuden rajoituksia, kunnes Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on tehnyt lopullisen luonnonsuojelulain 47.1 §:n mukaisen luonnonsuojelualueen perustamispäätöksen. Mikäli Pohjois­Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ei ole kuuden (6) kuukauden kuluessa tämän sopimuksen allekirjoittamisesta tehnyt luonnonsuojelualueen perustamispäätöstä, eikä muuta ole erikseen sovittu, tämä sopimus raukeaa. Kiinteistön omistaja myös vakuuttaa, että rauhoitettavaa aluetta ei ole hakattu huhtikuun 2025 jälkeen.

 

Liitteenä sopimusluonnos luonnonsuojelualueen perustamisesta.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

hyväksyä sopimuksen Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa luonnonsuojelualueen perustamisesta Lukkarilan Hirvisuolle Haavikko-nimisestä tilasta.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti

hyväksyä sopimuksen Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa luonnonsuojelualueen perustamisesta Lukkarilan Hirvisuolle Haavikko-nimisestä tilasta.