RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 243
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuustonpäätösten täytäntöönpano
Kunnanhallitus 03.11.2025 § 243
247/00.02.01/2025
Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi
Kuntalain (410/2015) 39 §:n mukaan kunnanhallituksen on huolehdittava valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuustoon uudelleen käsiteltäväksi.
Kuntalain 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi, taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.
Kunnanhallituksen tulee tehdä täytäntöönpanopäätös valtuuston kokouksesta 7.10.2025, joissa valtuusto on tehnyt seuraavat päätökset:
§ 55 Konserniohjeen päivitys
§ 56 Eronpyyntö luottamustehtävästä
§ 57 Alapitkän aurinkopuiston osayleiskaava
§ 58 Lisämääräraha/investoinnit 2025
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
todeta, että valtuuston 7.10.2025 tekemät päätökset §:t 55–56 ja § 58 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, kuuluvat valtuuston toimivaltaan eivätkä muutoinkaan ole lainvastaisia. Kunnanhallitus päättää panna todetut valtuuston päätökset täytäntöön.
Päätöstä § 57 ei panna täytäntöön, koska päätöksenteossa tapahtui muotovirhe ja asia käsitellään valtuustossa uudelleen.
Päätös Kunnanhallitus päätti