RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 248
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Lapinlahden Jäähalli Oy:n lisärahoitushakemus
Kunnanhallitus 03.11.2025 § 248
434/00.04.01/2025
Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi
kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen, 040 488 3011, henri.ruotsalainen@lapinlahti.fi
Lapinlahden Jäähalli Oy on pyytänyt 26.10.2025 lisärahoitusta jäähalliyhtiön toiminnan jatkamiseksi kauden 2025-2026 loppuun saakka. Myöskään yhtiön toiminnan jatko kauden 2025-2026 jälkeen ei ilmoituksen mukaan ole mahdollista ilman kunnan lisärahoitusta.
Tällä hetkellä kunta ostaa Lapinlahden Jäähalli Oy:ltä jääaikaa sopimuksen mukaan varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukion käyttöön sekä yleisluisteluvuoroja kuntalaisille.
Lapinlahden Jäähalli Oy:n ilmoituksen mukaan lisärahoitustarve kauden 2025-2026 loppuuviemiseksi on 18 400 euroa.
Jäähalliyhtiön akuutin taloudellisen tukemisen lisäksi on syytä käydä keskustelua jäähallin tulevaisuuden tarpeesta Lapinlahdella, mikäli se vaatii voimakkaampaa kunnan osallistumista toiminnan rahoittamiseen. Paikkakunnalla pelataan esimerkiksi ringeten SM-sarjaa, mutta jääurheilulajien harrastajamäärät ja joukkueiden lukumäärä on laskenut viime vuosina voimakkasti. Ilmiön taustalla on esimerkiksi ikäluokkien pieneneminen, jolloin joukkuetoimintaan on hankala saada riittävästi pelaajia.
Kunnan näkökulmasta toiminnan rahoittaminen jatkossa olisi perustellumpaa, jos jäähallille saataisiin lisääntyvää käyttöä. Kasvava käyttömäärä toisaalta myös kasvattaisi jäähalliyhtiön joukkueilta tulevaa rahoitusta. Jäähalliyhtiön tulisi yhteistyössä paikallisen seuran kanssa löytää uusia, merkittäviä yhteistyön muotoja seudun muiden jääurheiluseurojen kanssa, joilla Lapinlahden jäähallin käyttäjämäärää saataisiin kasvatettua. Tällöin myös kunnan osallistuminen rahoitukseen tulevaisuudessa olisi perusteltua.
Liitteenä luottamushenkilöiden verkkopalvelussa Lapinlahden Jäähalli Oy:n 26.10.2025 päivätty kirje.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
valtuuttaa kunnanjohtajan käymään neuvottelua Lapinlahden Jäähalli Oy:n kanssa toiminnan jatkamisen edellytyksistä kauden 2025-2026 osalta sekä sen jälkeen, ja
evästää mahdollisen lisärahoituksen maksimimääräksi kauden 2025-2026 osalta 18 400 euroa.
Päätös Kunnanhallitus päätti
valtuuttaa kunnanjohtajan käymään neuvottelua Lapinlahden Jäähalli Oy:n kanssa toiminnan jatkamisen edellytyksistä kauden 2025-2026 osalta sekä sen jälkeen, ja
evästää mahdollisen lisärahoituksen maksimimääräksi kauden 2025-2026 osalta 18 400 euroa.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |