RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 08.12.2025/Asianro 283
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kuntalaisaloite Korpijärven katuvaloista
Kunnanhallitus 08.12.2025
465/10.03.01.00/2025
Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi
Korpijärven kyläyhdistys ry:n hallitus on tehnyt 14.11.2025 kuntalaisaloitteen Korpijärven kylällä sijaitsevien katuvalojen kunnan omistukseen ja hoitoon ottamisesta.
Aloitteessa todetaan, että ELY-keskus, joka nykyisin omistaa ja huoltaa Korpijärvellä sijaitseva katuvalot, suunnittelee katuvalaistuksen pienentämistä tai kokonaan lopettamiseksi.
Perusteluna aloitteelle esitetään seuraavia asioita.
Katuvalaistus on alun perin hankittu ja tehty itse kyläläisten talkootyönä. Halumme on osallistua nytkin kustannuksiin muuttamalla valaistuksen energiatehokkaammaksi ja tekemällä hankinnan yhdessä paikallisen Korpijärven vesiosuuskunnan kanssa. Lisäksi kylällä on valmius talkootyöhön konetyön osalta.
Juuvinkosken sillan kohdalla (tie 582) on korotettu kevyenliikenteenväylä, joka tarvitsee valaistuksen, varsinkin talvisin sillan kohta muodostuu kapeaksi ja vaaralliseksi.
Raskasta liikennettä kulkee yhä enemmän kylän halki.
Kylällä on lapsia, jotka kävelevät koulukuljetukseen tai odottavat sitä katuvaloissa.
Tie 582 on kahden kunnan välinen päätie, Rautavaara - Lapinlahti.
Antaa positiivisen kuvan kylän läpikulkijoille, että syrjäkylälläkin on elämää.
Kunta on jo käynyt neuvotteluja Pohjois-Savon ELY-keskuksen kanssa valaistuksen säilyttämisestä saatuaan tiedon ELY-keskuksen suunnitelmista. Neuvotteluja ELY-keskuksen kanssa on syytä jatkaa.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
merkitä aloitteen tiedoksi ja antaa asian selvittämisen ja neuvottelujen käymisen teknisen lautakunnan tehtäväksi.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |