RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 08.12.2025/Asianro 284
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kuntalaisaloite Eemil Halosentien osittaisesta sulkemisesta
Kunnanhallitus 08.12.2025
471/10.03.01.00/2025
Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi
Viisi lapinlahtelaista on tehnyt 20.11.2025 kuntalaisaloitteen Eemil Halosen tien osittaisesta sulkemisesta.
Aloitteessa ehdotetaan, että erityisesti kevyen liikenteen liikenneturvallisuuden parantamiseksi Eemil Halosentien sulkemista moottoriajoneuvoliikenteeltä välillä Tokmannin risteys - Portaanpääntien risteys. Lisäksi aloitteessa esitetään, että korotettu suojatie olisi tarpeellinen suunnasta Kivistöntie tulevan kevyenliikenteen väylän jatkeeksi.
Tarvetta aloitteessa perustellaan, sillä että alueella sijaitsee asuintaloja, leikkipuisto, esiopetus, varahoito, sekä ryhmäperhepäiväkoti, jonka vuoksi alueella liikkuu paljon pieniäkin lapsia. Lisäksi koululaiset kulkevat koulumatkaa ylittäen Portaanpääntien kohdasta, jossa ei tällä hetkellä ole suojatietä. Riskitekijöitä ko. tiealueella ovat ylinopeus sekä Portaanpääntien ja Eemil Halosentien risteyksen huono näkyväisyys. Vaaratilanteita tapahtuu päivittäin.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
merkitä aloitteen tiedoksi ja antaa aloitteen liikenneturvallisuuden selvittämisen ja mahdollisen parantamisen teknisen lautakunnan tehtäväksi.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |