Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 08.12.2025/Asianro 265


 

Valtuuston päätösten täytäntöönpano

 

Kunnanhallitus 08.12.2025     

247/00.02.01/2025  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Kuntalain (410/2015) 39 §:n mukaan kunnanhallituksen on huolehdittava valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuustoon uudelleen käsiteltäväksi.

 

Kuntalain 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi, taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.

 

Kunnanhallituksen tulee tehdä täytäntöönpanopäätös valtuuston kokouksesta 11.11.2025, joissa valtuusto on tehnyt seuraavat päätökset:

 

§ 62 Vuoden 2026 veroprosentit

§ 63 Alapitkän aurinkopuiston osayleiskaava

§ 64 Sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen ja myynti Viitostien Ykköstilat Oy:lle

§ 65 Toiminnan ja talouden seuranta 1.1. - 31.8.2025

§ 66 Talouden tasapainottamissuunnitelman 2024–2026 toimeenpanon raportointi

§ 67 Vuoden 2025 talousarviomuutokset

§ 68 Arviointikertomuksen havainnot

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

todeta, että valtuuston 11.11.2025 tekemät päätökset §:t 62–68 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, kuuluvat valtuuston toimivaltaan eivätkä muutoinkaan ole lainvastaisia. Kunnanhallitus päättää panna todetut valtuuston päätökset täytäntöön.

 

Päätös