RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaavatoimikunta
Pöytäkirja 09.03.2026/Pykälä 13
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| Liite 1 | Kaavoituskatsaus 2026 |
Kaavoituskatsaus 2026
Kaavatoimikunta 09.03.2026 § 13
63/10.02.02/2026
Valmistelija Tekninen johtaja Rami Linna, 040 488 3701, rami.linna@lapinlahti.fi
Kunnan tulee alueidenkäyttölain (AKL § 7) mukaan laatia vähintään kerran vuodessa katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Kaavoituskatsaus kertoo asukkaille heidän ympäristössään tapahtuvien muutossuunnitelmien lähtökohdista, sisällöstä, aikatauluista ja vaikutusmahdollisuuksista. Kaavoituskatsaus on osa vuoropuhelua, jota kunta käy kaavoituksen eri vaiheissa kuntalaisten, maanomistajien sekä muiden osallisten ja yhteistyötahojen kanssa. Työn alla olevista kaavoista ja niiden virallisista kuulemisista tiedotetaan lisäksi erikseen kuntatiedotteessa, sanomalehdissä, kunnan virallisella ilmoitustaululla ja nettisivuilla. Kaavoituskatsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä.
Lapinlahden kunnan hallintosäännön 6. Luku 25§ kohdan mukaan kunnanhallitus päättää alueidenkäyttölain 7 §:n mukaisesta kaavoituskatsauksesta.
Lapinlahden kunnassa maankäytön suunnittelun valmistelevana elimenä toimii kaavatoimikunta.
Teknisessä toimessa on laadittu kaavoituskatsaus 2026.
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Kaavatoimikunta päättää esittää kaavoituskatsausta 2026 kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.
Päätös Kaavatoimikunta päätti esittää kaavoituskatsausta 2026 kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |