Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.04.2026/Pykälä 80


 

Nimeäminen kunnan edustajaksi Savon Energiaholding Oy:n nimitysvaliokuntaan

 

Kunnanhallitus 20.04.2026 § 80  

103/00.00.01.00/2026  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Savon Energiaholding Oy:n yhtiökokous on vuonna 2016 päättänyt, että yhtiöllä on nimitysvaliokunta. Nimitysvaliokunta koostuu viiden isoimman omistajakunnan (Kuopio, Lapinlahti, Iisalmi, Kiuruvesi ja Varkaus) edustajasta sekä kahdesta kiertävästä paikasta (arvonnan perusteella vuonna 2026 Hankasalmi ja Leppävirta), jotka edustavat muita omistajakuntia. Nimitysvaliokunnan jäsenten tulee olla yhtiöstä riippumattomia, eli he eivät saa kuulua yhtiön toimielimiin. Kuitenkin toimielinten puheenjohtajia konsultoidaan esitysten tekemisen yhteydessä. Yhtiö antaa nimitysvaliokunnalle sihteeriksi yhtiön toimitusjohtajan.

 

Nimitysvaliokunnan tehtävät:

 

Osakassopimuksen mukaan jokaisesta omistajakunnasta valitaan edustaja hallintoneuvostoon riippumatta omistusoikeuden määrästä. Tämän perusteella hallintoneuvostossa on tällä hetkellä 20 jäsentä.

 

Hallintoneuvoston jäsenen toimikausi alkaa vaalia seuraavan tilikauden alusta ja päättyy kolmannen tilikauden lopussa. Jäsenistä eroaa vuosittain kolmannes, aluksi arvan mukaan ja sitten vuorottain. Erovuorossa olevat voidaan valita uudelleen. Yhtiön hallituksen jäsen ja yhtiön toimitusjohtaja ei saa olla hallintoneuvoston jäsen.

 

Kukin kunta, jonka jäsen on hallintoneuvostossa erovuoroinen, esittää hallintoneuvostoontasa-arvolain 4 a 1 mom. 3 kohdan menettelyn mukaisesti kahta ehdokasta, yhtä kumpaakin sukupuolta. Nimitysvaliokunta tekee yhtiökokoukselle ehdotuksen hallintoneuvoston jäsenten valitsemisesta ehdotetuista henkilöistä huomioiden naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain säädökset.

 

Nimitysvaliokunta tekee yhtiökokoukselle esityksen myös hallintoneuvoston jäsenten kokouspalkkioista sekä suosituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinnasta hallintoneuvostolle.

 

Yhtiökokous asettaa nimitysvaliokunnan ja seuraavaksi asetettava valiokunta kokoontuu ennen vuoden 2027 yhtiökokousta.

 

Kunta nimeää jäsenen Savon Energiaholding Oy:n vuoden 2027  nimitysvaliokuntaan. Jäsenen tulee olla yhtiöstä riippumaton, eli hän ei saa kuulua yhtiön toimielimiin. Valiokunta tullaan kutsumaan kokoon ennen kesäkuussa 2026 pidettävää yhtiökokousta.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

esittää Lapinlahden kunnan edustajaa Savon Energiaholding Oy:n nimitysvaliokuntaan vuodelle 2027.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti

esittää Lapinlahden kunnan edustajaksi Savon Energiaholding Oy:n nimitysvaliokuntaan vuodelle 2027 Kari Virrantaa.