Dynasty tietopalvelu
Lapinlahden kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.05.2026/Pykälä 49


 

Kivinavetan vuokran määrittäminen

 

Tekninen lautakunta 27.05.2026 § 49  

217/10.03.02.05/2026  

 

 

Valmistelija Kiinteistöpäällikkö Mikko Riekki, p. 040 488 3721, mikko.riekki@lapinlahti.fi

 

Lapinlahden Pappilan kivinavetta on Lapinlahden kunnan hyvinvointiosaston käytössä. Alakerran tilat toimivat pääosin omina näyttelytiloina.Yläkerran tilat soveltuvat myös tapahtumien järjestämiseen. Yläkerran tiloihin on kohdistunut kysyntää tapahtumakäyttöön myös kunnan ulkopuolisilta käyttäjiltä. Jotta tiloja voidaan vuokrata ulkopuoliseen käyttöön tiloille tulee määrittää vuokrausperusteet. Tekninen lautakunta on päättänyt kunnan toimitilojen ja liikuntapaikkojen vuokrausperusteet 5.11.2025 § 72. Yhtenäisen vuokrausperiaatteen mukaisesti Lapinlahden Pappilan Kivinavetan tiloille määritellään vuokrausperusteet em. päätöksen mukaisesti.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää Pappilan Kivinavetan yläkerran vuokrausperusteet seuraavasti:
Vuokra:
- Alle 4 tuntia 50 €
- yli 4 tuntia- koko päivä 100 €
Vuokra sisältää sähkön ja kylmän veden
Kivinavetta on vuokrattavissa 15.5.-30.9. välisenä aikana.
Kivinavetan vuokrauksesta päättää hyvinvointipäällikkö.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti Pappilan Kivinavetan yläkerran vuokrausperusteet seuraavasti:
Vuokra:
- Alle 4 tuntia 50 €
- yli 4 tuntia- koko päivä 100 €
Vuokra sisältää sähkön ja kylmän veden
Kivinavetta on vuokrattavissa 15.5.-30.9. välisenä aikana.
Kivinavetan vuokrauksesta päättää hyvinvointipäällikkö