RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.05.2026/Pykälä 50
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Paikkatieto- ja kuntarekisterijärjestelmän hankinnan käynnistäminen
Tekninen lautakunta 25.03.2026 § 28
Valmistelija Kuntatekniikkapäällikkö, Miikka Hietanen, miikka.hietanen@lapinlahti.fi, 040 488 3711
Lapinlahden kunnalla on käytössään Trimble Locus Cloud paikkatietojärjestelmä. Järjestelmä on kilpailutettu ja sopimus on tehty Sansian kautta 2021. Palvelunhankintasopimuksen osapuolina ovat tilaajana Sansia Oy ja toimittajana Trimble Finland Oy. Käyttäjänä on Lapinlahden kunta.
Trimble Locus Cloudin ja sen lisäosien, sekä järjestelmän ylläpitoon tarvittavan konsulttityön vuosikustannukset ovat olleet n. 85-000 – 90 000 € (Alv 0 %)
Trimble Locus Cloud hankittiin tilanteessa, jossa kunnalla oli vielä virassa oleva maanmittausinsinööri. Vuoden 2023 jälkeen maanmittausinsinöörin virkaa ei enää laitettu hakuun, vaan on myöhemmin lakkautettu ja tehtävät ovat jakautuneet muun henkilöstön kesken. Trimble Locus on monipuolinen ammattiohjelmisto, jonka potentiaali ylittää sen, mitä tekninen osasto tällä hetkellä nykyisellä henkilö resurssilla kykenee ottamaan käyttöön. Alun perin maanmittausinsinöörille kuuluvaksi kaavailtuja tehtäviä joudutaan nykyisellään joka tapauksessa hankkimaan konsulttipalveluna.
Lapinlahden kunnan tekninen osasto on käynyt markkinavuoropuhelua muutamien ohjelmistoja toimittavien yritysten kanssa. Selvityksen mukaan nykyisistä ylläpitokustannuksista olisi mahdollista saavuttaa pitkällä aikavälillä jopa 30 % säästö vuositasolla kilpailuttamalla paikkatietojärjestelmän toimittaja uudelleen ja rajaamalla kilpailutuksessa järjestelmän vaatimukset paremmin kunnan tarpeita ja nykyisen henkilökunnan resursseja vastaavaksi. Ensimmäisten 4 vuoden säästö on maltillisempi johtuen uuteen järjestelmään siirtymisestä aiheutuvista kuluista. Säästö ensimmäisen 4 vuoden tarkastelujaksolla olisi n. 5 – 15 % riippuen käsiteltävien rakennuslupien määrän kehityksestä.
Mikäli paikkatietojärjestelmän kilpailutus johtaa uuteen hankintapäätökseen, nykyisen järjestelmän sopimuksen irtisanomisaika on 6 kk.
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää kilpailuttaa uudelleen paikkatietojärjestelmän hankinnan. Nykyisen järjestelmän mahdollinen irtisanominen toteutetaan kilpailutuksen jälkeen mahdollisen uuden hankintapäätöksen yhteydessä.
Päätös Tekninen lautakunta päätti kilpailuttaa uudelleen paikkatietojärjestelmän hankinnan. Nykyisen järjestelmän mahdollinen irtisanominen toteutetaan kilpailutuksen jälkeen mahdollisen uuden hankintapäätöksen yhteydessä.
Tekninen lautakunta 27.05.2026 § 50
93/02.08.00.01/2026
Valmistelija Kuntatekniikkapäällikkö, Miikka Hietanen, miikka.hietanen@lapinlahti.fi, 040 488 3711
Lapinlahden kunta on kilpailuttanut paikkatieto- ja kuntarekisterijärjestelmän hankinnan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, hankintalaki) mukaisesti avoimella menettelyllä. Hankinta on julkaistu julkisten hankintojen ilmoituskanavassa Hilmassa 1.4.2026. Tarjousten jättämisen määräaika on päättynyt 30.4.2026.
Hankinnan kohteena on kunnan paikkatieto- ja kuntarekisteripalvelukokonaisuus, joka sisältää paikkatietojärjestelmän keskeiset toiminnot, integraatiot, käyttöönoton sekä ylläpidon. Sopimuksen kesto on neljä (4) vuotta, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana sopimuksessa määritellyin irtisanomisehdoin.
Määräaikaan mennessä saapui kaksi (2) tarjouspyynnön mukaista tarjousta:
- Sitowise Oy
- Trimble Finland Oy.
Molemmat tarjoukset täyttivät tarjouspyynnössä asetetut pakolliset vähimmäisvaatimukset, eikä tarjoajien osalta ilmennyt hankintalain 80 §:n mukaisia poissulkemisperusteita.
Hankintapäätös tehdään hankintalain 93 §:n mukaisesti kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Vertailuperusteet on ilmoitettu tarjouspyynnössä:
Hinnan painoarvo: 60 p
Laadun painoarvo: 40 p
Vertailuhinta muodostuu
Hintapisteet = vertailtavahinta / halvin hinta×maksimipisteet
Molemmat tarjoajat saivat laatuvertailussa täydet 40 pistettä seuraavin perustein:
Palvelukuvaus on kattava ja yksityiskohtainen. Se sisältää selkeän kuvauksen palvelun sisällöstä ja toteutuksesta, visuaaliset esimerkit helppokäyttöisyydestä kuvakaappauksineen, tiedot alihankkijoista, aineistojen varmuuskopiointimenettelyistä, huolto- ja päivitysikkunoista sekä palvelutuotannon maantieteellisestä sijainnista. Henkilötietojen käsittelyn periaatteet ja käyttöoikeuksien seuranta on kuvattu selkeästi. Projektisuunnitelma on yksityiskohtainen ja osoittaa syvällistä asiantuntemusta seudullisen paikkatietopalvelun käyttöönotosta. Aikataulu, vastuut ja yhteistyön muodot on esitetty konkreettisesti. Kaikki kolme (3) referenssiä vastaavat täysin vaatimuksia, vähintään yksi on seudullinen, ja ne osoittavat erinomaista kokemusta vastaavista toimituksista viimeisen kolmen (3) vuoden ajalta.
Tarjousten kokonaispisteet ovat seuraavat:
Tarjoaja Tarjoushinta Hintapisteet Laatupisteet yht.
Sitowise Oy 204 442 € 60,00 p 40,00 p 100 p
Trimble 281 621 € 43,56p 40,00 p 83,56 p
Finland Oy
Tarjouskilpailuun ei sisältänyt rakennusvalvonnan asiontijärjestelmää. Kuntien Tiera Oy:n (nyk. Velora Oy) omistajakunnat sekä hankintarenkaan kunnat ovat vuonna 2020 järjestäneet kilpailutuksen rakennetun ympäristön sähköisen asioinnin palveluista. Kilpailutuksen voitti Cloudpermit Oy:n Lupapiste -palvelu.
Puitesopimus on pituudeltaan 3 vuotta + 5 vuoden optio. Lisäksi kuntakohtaiset sopimukset ovat voimassa vielä vuoden puitesopimuksen päättymisen jälkeen, eli vuoteen 2030.
Lapinlahden kunta on ollut mukana kilpailutuksessa hankintarenkaan kautta ja täten sillä on mahdollisuus liittyä puitesopimusjärjestelyyn ilman erillistä kilpailutusta.
Cloudpermit Oy on antanut Lapinlahden kunnalle tarjouksen Lupapiste -palvelusta. Lupapistepalvelun vuotuiset kustannukset ovat arvioiduilla lupamäärillä 13 399,92 €/v. Kustannus 4 vuoden tarkastelujaksolle on 55 999,68 €
Kokonaiskustannus 4 vuoden tarkastelujaksolle tarjouksilpailussa edullisimmaksi tulleen Sitowise Oy:n ja Cloudpermit Oy:n yhdistelmällä on 260 441,68 €. Säästöä kertyisi tällöin tarkastelujaksolla nykyiseen ratkaisuun nähden n. 52 000 €. Jatkossa vuotuinen säästö olisi arvioilta n. 20 000 € / v.
Nykyinen järjestelmä (Trimble Locus + epermit) on hankittu Sansia Oy:n kilpailutuksen kautta ja sopimuksen irtisanomisaika on 6 kk.
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Sitowise Oy:n tarjouksen ja hankkia paikkatieto- ja kuntarekisteripalvelun edellä mainitun mukaisesti. Nykyisen järjestelmän sopimus irtisanotaan päättymään kalenterivuoden 2026 loppuun.
Lisäksi Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Cloudpermit Oy:n tarjouksen lupapiste palvelusta.
Päätös Tekninen lautakunta päätti hyväksyä Sitowise Oy:n tarjouksen ja hankkia paikkatieto- ja kuntarekisteripalvelun edellä mainitun mukaisesti. Nykyisen järjestelmän sopimus irtisanotaan päättymään kalenterivuoden 2026 loppuun.
Lisäksi Tekninen lautakunta päätti hyväksyä Cloudpermit Oy:n tarjouksen lupapiste palvelusta.
| Edellinen asia | Seuraava asia |