Dynasty tietopalvelu
Lapinlahden kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 26.05.2026/Pykälä 22


1 Rakennusjärjestysehdotus Lapinlahti

 

Rakennusjärjestyksen uudistaminen

 

Ympäristölautakunta 26.05.2026 § 22  

171/10.03.00.03/2026  

 

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Ari Jaaranen, 040 488 3751, ari.jaaranen@lapinlahti.fi

 

Lapinlahden kunnan voimassa oleva rakennusjärjestys on hyväksytty kunnanvaltuustossa vuonna 2019 ja tullut voimaan 1.1.2020. Rakennusjärjestyksen uusiminen on tullut ajankohtaiseksi 1.1.2025 voimaan tulleen rakentamislain (751/2023) johdosta. Uusi rakentamislaki on muuttanut rakentamisen lupajärjestelmää, käsitteistöä ja kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtäviä siten, että voimassa oleva rakennusjärjestys ei kaikilta osin enää vastaa lainsäädäntöä.

Lisäksi rakentamislain siirtymäsäännösten mukaan kunnilla tulee olla uuden lain mukainen rakennusjärjestys voimassa viimeistään vuoden 2026 loppuun mennessä.

 

Rakennusjärjestyksen uudistamisen tavoitteena on:

-          Selkeyttää lupamenettelyitä ja rakentamisen ohjausta.

-          Yhtenäistää käytäntöjä ja parantaa määräysten tulkittavuutta.

-          Huomioida Lapinlahden kunnan paikalliset olosuhteet.

-          Edistää hyvää rakennustapaa, ympäristön laatua ja kestävää kehitystä.

 

Rakennusjärjestysehdotus on valmisteltu viranhaltijatyönä rakennusvalvonnan johdolla. Hankkeelle on nimetty ohjausryhmä, joka on ohjannut valmistelua.

Valmistelussa on hyödynnetty voimassa olevaa lainsäädäntöä, ympäristöministeriön ohjeistuksia, Kuntaliiton suosituksia sekä vertailua muiden kuntien ajantasaistettuihin rakennusjärjestyksiin.

Valmistelussa on tunnistettu rakennusjärjestyksen osalliset, joihin kuuluvat muun muassa kunnan asukkaat, maanomistajat, alueen yritykset ja yhteisöt sekä viranomaiset ja muut toimijat, joiden toimialaa rakennusjärjestys koskee.

Osallisille varataan mahdollisuus esittää muistutuksia rakennusjärjestysehdotuksesta sen nähtävilläolon aikana ja viranomaisilta pyydetään tarvittavat lausunnot.

 

Rakennusjärjestysehdotus sisältää muun muassa:

-          Yleiset määräykset rakentamisen ohjauksesta.

-          Rakennuskohteiden sijoittamista ja ympäristöön sopeutumista koskevat määräykset.

-          Erityismääräykset asemakaavaalueen ulkopuolelle ja rantaalueille.

-          Määräykset luvanvaraisuudesta, luvasta vapautetuista toimenpiteistä, sekä pihaalueista, jätehuollosta ja ympäristön hoidosta.

 

 

 

Esittelijä Rakennustarkastaja

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää asettaa 18.05.2026 päivätyn rakennusjärjestysehdotuksen julkisesti nähtäville muistutusten jättämistä varten ajalle 4.06.2026 - 6.7.2026 ja pyytää siitä tarvittavat viranomaislausunnot, lupa- ja valvontavirastolta ja Pohjois-Savon liitolta.

 

Päätös Ympäristölautakunta päätti asettaa 18.05.2026 päivätyn rakennusjärjestysehdotuksen julkisesti nähtäville muistutusten jättämistä varten ajalle 4.06.2026 - 6.7.2026 ja pyytää siitä tarvittavat viranomaislausunnot, lupa- ja valvontavirastolta ja Pohjois-Savon liitolta.