RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.10.2026/Pykälä 214
Valtuustoaloite Lapinlahti-päivän perustamisesta
Kunnanhallitus 26.10.2026 § 214
331/00.01.02.00/2026
Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi
Valtuutettu Kaisa Paldanius on tehnyt 8.9.2026 valtuustoaloitteen Lapinlahti-päivän perustamisesta.
Aloitteessa esitetään, että Lapinlahdelle perustetaan vuosittainen Lapinlahti-päivä kunnan perustamispäivän yhteyteen. Päivän tarkoituksena olisi vahvistaa kuntalaisten yhteenkuuluvuutta, paikallisidentiteettiä, osallisuutta, kuntalaisvaikuttamista ja vuoropuhelua kuntalaisten, luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden välillä.
Aloitteen mukaan Lapinlahti-päivä voisi olla osa kunnan hyvinvointiviikkoa ja sisältää esimerkiksi kuntalaiskahvit, keskustelutilaisuuksia ajankohtaisista kunta-asioista, kuntalaisvaikuttamiseen liittyvää neuvontaa, eri ikäryhmille suunnattua ohjelmaa sekä paikallisten yhdistysten, kylätoimijoiden, yritysten ja muiden yhteisöjen esittäytymistä. Kunnantalo voisi toimia tapahtuman keskeisenä tapahtumapaikkana avoimien ovien hengessä.
Valtuustoaloitteessa esitetään, että kunta:
selvittää Lapinlahden kunnan perustamispäivän ja mahdollisuuden nimetä sen yhteyteen vuosittainen Lapinlahti-päivä; valmistelee Lapinlahti-päivän yhteistyössä kuntalaisten, yhdistysten, kylätoimijoiden, nuorisovaltuuston, vanhusneuvoston ja vammaisneuvoston kanssa; käynnistää Lapinlahti-päivän vuosittaisena tapahtumana, jonka tavoitteena on vahvistaa yhteisöllisyyttä, osallisuutta, kuntalaisvaikuttamista ja kunnan myönteistä yhteishenkeä.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää
merkitä valtuustoaloitteen tiedoksi ja toteaa, että vuosittain syyskuun ensimmäisenä perjantaina järjestettävä AikaTaika-tapahtuman voidaan katsoa toteuttavan Lapinlahti-päivän teemaa. Tapahtuman valmisteluun ja toteuttamiseen osallistuu lukuisa joukko kuntalaisia, yrityksiä ja yhteisöjä, ja jossa kunta toimii koordinaattorina. Olemassa olevien voimavarojen puitteissa tapahtumaan voidaan lisätä aloitteessa esitettyjä teemoja.
Edellä esitetyin perustein kunnanhallitus esittää valtuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.
Päätös
Kunnanhallitus merkitsi valtuustoaloitteen tiedoksi ja totesi, että vuosittain syyskuun ensimmäisenä perjantaina järjestettävä AikaTaika-tapahtuman voidaan katsoa toteuttavan Lapinlahti-päivän teemaa. Tapahtuman valmisteluun ja toteuttamiseen osallistuu lukuisa joukko kuntalaisia, yrityksiä ja yhteisöjä, ja jossa kunta toimii koordinaattorina. Olemassa olevien voimavarojen puitteissa tapahtumaan voidaan lisätä aloitteessa esitettyjä teemoja.