RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.10.2026/Pykälä 206
Rakennusjärjestyksen uudistaminen
Ympäristölautakunta 26.05.2026 § 22
Valmistelija Rakennustarkastaja Ari Jaaranen, 040 488 3751, ari.jaaranen@lapinlahti.fi
Lapinlahden kunnan voimassa oleva rakennusjärjestys on hyväksytty kunnanvaltuustossa vuonna 2019 ja tullut voimaan 1.1.2020. Rakennusjärjestyksen uusiminen on tullut ajankohtaiseksi 1.1.2025 voimaan tulleen rakentamislain (751/2023) johdosta. Uusi rakentamislaki on muuttanut rakentamisen lupajärjestelmää, käsitteistöä ja kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtäviä siten, että voimassa oleva rakennusjärjestys ei kaikilta osin enää vastaa lainsäädäntöä.
Lisäksi rakentamislain siirtymäsäännösten mukaan kunnilla tulee olla uuden lain mukainen rakennusjärjestys voimassa viimeistään vuoden 2026 loppuun mennessä.
Rakennusjärjestyksen uudistamisen tavoitteena on:
- Selkeyttää lupamenettelyitä ja rakentamisen ohjausta.
- Yhtenäistää käytäntöjä ja parantaa määräysten tulkittavuutta.
- Huomioida Lapinlahden kunnan paikalliset olosuhteet.
- Edistää hyvää rakennustapaa, ympäristön laatua ja kestävää kehitystä.
Rakennusjärjestysehdotus on valmisteltu viranhaltijatyönä rakennusvalvonnan johdolla. Hankkeelle on nimetty ohjausryhmä, joka on ohjannut valmistelua.
Valmistelussa on hyödynnetty voimassa olevaa lainsäädäntöä, ympäristöministeriön ohjeistuksia, Kuntaliiton suosituksia sekä vertailua muiden kuntien ajantasaistettuihin rakennusjärjestyksiin.
Valmistelussa on tunnistettu rakennusjärjestyksen osalliset, joihin kuuluvat muun muassa kunnan asukkaat, maanomistajat, alueen yritykset ja yhteisöt sekä viranomaiset ja muut toimijat, joiden toimialaa rakennusjärjestys koskee.
Osallisille varataan mahdollisuus esittää muistutuksia rakennusjärjestysehdotuksesta sen nähtävilläolon aikana ja viranomaisilta pyydetään tarvittavat lausunnot.
Rakennusjärjestysehdotus sisältää muun muassa:
- Yleiset määräykset rakentamisen ohjauksesta.
- Rakennuskohteiden sijoittamista ja ympäristöön sopeutumista koskevat määräykset.
- Erityismääräykset asemakaava‑alueen ulkopuolelle ja ranta‑alueille.
- Määräykset luvanvaraisuudesta, luvasta vapautetuista toimenpiteistä, sekä piha‑alueista, jätehuollosta ja ympäristön hoidosta.
Esittelijä Rakennustarkastaja
Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää asettaa 18.05.2026 päivätyn rakennusjärjestysehdotuksen julkisesti nähtäville muistutusten jättämistä varten ajalle 4.06.2026 - 6.7.2026 ja pyytää siitä tarvittavat viranomaislausunnot, lupa- ja valvontavirastolta ja Pohjois-Savon liitolta.
Päätös Ympäristölautakunta päätti asettaa 18.05.2026 päivätyn rakennusjärjestysehdotuksen julkisesti nähtäville muistutusten jättämistä varten ajalle 4.06.2026 - 6.7.2026 ja pyytää siitä tarvittavat viranomaislausunnot, lupa- ja valvontavirastolta ja Pohjois-Savon liitolta.
Ympäristölautakunta 30.9.2026 § 37
Valmistelija Rakennustarkastaja Ari Jaaranen, 040 488 3751, ari.jaaranen@lapinlahti.fi
Rakennusjärjestysehdotus on ollut julkisesti nähtävillä ajalla 4.6.–6.7.2026.
Nähtävillä oloaikana rakennusjärjestysehdotuksesta saatiin lausunnot Lupa- ja valvontavirastolta sekä tekniseltä lautakunnalta. Pohjois-Savon liitto ilmoitti, ettei se anna lausuntoa rakennusjärjestyksen uudistamisesta.
Lausunnoissa käsiteltiin erityisesti lainsäädäntöviittauksia, määräysten soveltamista, lupavapautuksia, pohjavesialueita, vesihuoltoa, rantarakentamista, kulttuuriympäristöä, liikennejärjestelyjä sekä teknisiä verkostoja.
Rakennusjärjestysehdotusta on tarkistettu ja täsmennetty valmistelun aikana. Rakennusjärjestykseen tehdyt keskeiset korjaukset ja täsmennykset on esitetty asian liitteessä.
Muutokset ovat luonteeltaan teknisiä korjauksia sekä määräysten sisältöä ja soveltamista selventäviä täsmennyksiä. Muutoksilla ei ole arvioitu olevan olennaista vaikutusta nähtävillä olleen rakennusjärjestysehdotuksen keskeisiin tavoitteisiin tai perusratkaisuihin. Rakennusjärjestysehdotusta ei ole tarpeen asettaa uudelleen nähtäville.
Esittelijä Rakennustarkastaja
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta päättää:
1. merkitä tiedoksi rakennusjärjestysehdotuksesta saadut lausunnot.
2. hyväksyä osaltaan tarkistetun rakennusjärjestysehdotuksen sekä liitteenä olevan yhteenvedon rakennusjärjestykseen tehdyistä keskeisistä korjauksista ja täsmennyksistä
3. todeta valmistelussa esitetyn arvion perusteella, että rakennusjärjestysehdotukseen tehdyt muutokset ovat teknisiä korjauksia ja täsmennyksiä eivätkä edellytä rakennusjärjestysehdotuksen asettamista uudelleen nähtäville.
4. esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus saattaa tarkistetun rakennusjärjestysehdotuksen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi siten, että rakennusjärjestys tulee voimaan 1.1.2027 ja sillä kumotaan kunnanvaltuuston 8.10.2019 § 35 hyväksymä ja 1.1.2020 voimaan tullut rakennusjärjestys.
Päätös
Ympäristölautakunta päätti:
1. merkitä tiedoksi rakennusjärjestysehdotuksesta saadut lausunnot;
2. hyväksyä osaltaan tarkistetun rakennusjärjestysehdotuksen sekä liitteenä
olevan yhteenvedon rakennusjärjestykseen tehdyistä keskeisistä korjauksista
ja täsmennyksistä;
3. todeta valmistelussa esitetyn arvion perusteella, että
rakennusjärjestysehdotukseen tehdyt muutokset ovat teknisiä korjauksia ja
täsmennyksiä eivätkä edellytä rakennusjärjestysehdotuksen asettamista
uudelleen nähtäville;
4. esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus saattaa tarkistetun
rakennusjärjestysehdotuksen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi siten, että
rakennusjärjestys tulee voimaan 1.1.2027 ja sillä kumotaan kunnanvaltuuston
8.10.2019 § 35 hyväksymä ja 1.1.2020 voimaan tullut rakennusjärjestys.
Kunnanhallitus 26.10.2026 § 206
171/10.03.00.03/2026
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että valtuusto päättää
hyväksyä tarkistetun rakennusjärjestysehdotuksen, siten, että rakennusjärjestys tulee voimaan 1.1.2027 ja sillä kumotaan valtuuston 8.10.2019 § 35 hyväksymä ja 1.1.2020 voimaan tullut rakennusjärjestys.
Päätös
Kunnanhallitus päätti esittää, että valtuusto hyväksyy tarkistetun rakennusjärjestysehdotuksen, siten, että rakennusjärjestys tulee voimaan 1.1.2027 ja sillä kumotaan valtuuston 8.10.2019 § 35 hyväksymä ja 1.1.2020 voimaan tullut rakennusjärjestys.