Dynasty tietopalvelu
Lapinlahden kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.10.2026/Pykälä 208



Kokousasian teksti

 

Lausunto Pohjois-Savon liiton talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta 2027 sekä taloussuunnitelma 2028-2029

 

Kunnanhallitus 26.10.2026 § 208  

362/02.02.00/2026  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 4883 211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Pohjois-Savon liiton maakuntahallitus pyytää lausuntoa vuoden talousarviosta sekä toimintasuunnitelmasta vuosille 2028–2029.

 

Liiton talousarvio on laadittu varovaisuuden periaatteen mukaisesti niin, että liiton varsinaisen toiminnan menot on arvioitu pääosin normaalin toiminnan mukaisesti täysimääräisinä.

 

Vuoden 2027 toimintamenojen arvioidaan olevan noin 3,370 milj. euroa ja toimintatuottojen noin 3,368 milj. euroa. Tilikauden tuloksen arvioidaan olevan tasapainossa. Henkilöstökustannukset muodostavat noin 70 prosenttia liiton varsinaisen toiminnan menoista, ja niissä on huomioitu kunta-alan sopimuskorotusten arvioitu kustannusvaikutus.

 

Jäsenkuntien maksuosuudet muodostavat liiton merkittävimmän tulonlähteen. Varsinaisen toiminnan maksuosuuksiin on huomioitu 1,5 prosentin korotus vuodelle 2027. Taloussuunnitelmavuosille 2028 ja 2029 on arvioitu vastaava 1,5 prosentin vuosittainen korotus.

 

Rakennerahastotehtävien kustannuksista osa katetaan EU:n teknisellä tuella ja osa jäsenkuntien maksuosuuksilla. Nykyisen ohjelmakauden teknisen tuen arvioidaan olevan vuonna 2027 noin 283 000 euroa ja vuonna 2028 noin 162 000 euroa, mikä kattaa rahoitusta arviolta kesään 2028 saakka. Talousarviovuonna 2027 jäsenkuntien maksuosuuksilla katettavaksi arvioidaan jäävän noin 224 000 euroa. Rakennerahaston rahoitukseen ja tulevaan EU-ohjelmakauteen liittyy epävarmuutta, joka heijastuu suunnitelmavuosien tuloja menoarvioihin.

 

Taloussuunnitelma vuosille 2028-2029 on alijäämäinen. Alijäämään vaikuttavat erityisesti yleinen kustannustason nousu sekä rakennerahastotehtävien rahoituksen epävarmuus. Talouden tasapainoa tuetaan suunnittelukaudella hallitulla taseeseen kertyneen ylijäämän käytöllä. Talousarviovuoden 2027 tasapainosta ja taseeseen kertyneestä ylijäämästä huolimatta suunnitelmavuosien alijäämäisyys edellyttää vastuullista taloudenpitoa ja menojen hallintaa.

 

Varsinaisen toiminnan jäsenkuntien maksuosuuksia  ehdotetaan kasvatettavaksi 36 403 eurolla vuonna 2027, jolloin  jäsenkuntien maksuosuudet ovat yhteensä 2 463 282 euroa. Korotuksen vaikutus vuodelle 2028 on 36 949 euroa, jolloin jäsenkuntien maksuosuudet ovat yhteensä 2 500 231 euroa. Korotuksen vaikutus vuodelle 2029 on 37 503 euroa, jolloin jäsenkuntien maksuosuudet ovat yhteensä 2 537 735 euroa.

 

Pohjois-Savon kehittämisrahaston jäsenkuntien maksuosuudet ehdotetaan pidettävän ennallaan, yhteensä 264 807 euroa.

 

Lapinlahden kunnan maksuosuus varsinaisesta toiminnasta on 77 566 euroa (1 331 euroa enemmän kuin vuonna 2026) ja osuus Pohjois-Savon kehittämisrahastosta on 8 318 euroa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää

todeta, ettei Lapinlahden kunnalla ole huomautettavaa Pohjois-Savon liiton talousarvioon ja toimintasuunnitelmaan vuodelle 2027 sekä taloussuunnitelmaan vuosille 2028–2029.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

todeta, ettei Lapinlahden kunnalla ole huomautettavaa Pohjois-Savon liiton talousarvioon ja toimintasuunnitelmaan vuodelle 2027 sekä taloussuunnitelmaan vuosille 2028–2029.

Pöytämerkintä: Kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Terttu Ruotsalainen (Pohjois-Savon liiton tarkastuslautakunnan jäsen) ja Anne kumpusalo-Vauhkonen (maakuntavaltuuston jäsen) poistuivat kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.