Dynasty tietopalvelu
Lapinlahden kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.10.2026/Pykälä 209



Kokousasian teksti

 

Lausunto Siilinjärven ympäristöterveyspalveluiden talousarviosta vuodelle 2027

 

Kunnanhallitus 26.10.2026 § 209  

377/02.02.00/2026  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 4883 211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Ympäristöterveyslautakunnan ja ympäristöterveyspalvelujen taloutta hoitaa ja siitä vastaa Siilinjärven kunta. Yhteistoimintasopimuksen 10 §:n mukaisesti, sopimuskuntia kuultuaan, ympäristöterveyslautakunta tekee toiminta koskevan talousarvion ja taloussuunnitelman, jonka hyväksyy Siilinjärven valtuusto.

 

Talousarvio 2027 on eläinlääkintähuollon osalta laadittu tuotteistuksen mukaisesti (kustannuspaikka 5610). Terveysvalvonnan osalta kustannustenjako perustuu asukaslukuun sekä valvontakohteiden edellyttämään työpanokseen. Liitteessä esitetään vuoden 2027alustavat kuntaosuudet kustannuspaikoittain.

 

Henkilöstökulujen kasvu kaikilla kustannuspaikolla johtuu palkkojen noususta yleiskorotusten mukaisesti. Terveysvalvonnan kustannuspaikan (5630) tulot nousevat korotettavan valvonnan tuntihinnan sekä uusien nikotiinituotteiden myyntilupien takia. Terveysvalvonnan vuokrissa tulee säästöä uusien halvempien toimitilojen käyttöönoton myötä. Eläinlääkintähuollon (5610) muut palvelumaksut laskevat täydentävien palveluiden arvioitua pienemmän kysynnän takia.

 

Yksittäisten kuntien väliset erot eläinlääkintähuollon kustannusnoususta johtuvat suoritemäärien vuosittaisesta vaihtelusta. Sopimuskuntien toiveesta tätä vaihtelua on tasattu arvioimalla tulevat suoritteet kolmen edellisen vuoden toteutumien keskiarvoilla.

 

Talousarvioesityksen mukaan ympäristöterveyspalvelujen vuoden 2027 toimintamenot ovat 2 295 311. Vuoden 2026 talousarviossa toimintamenot olivat 2 219 162 euroa. Talousarvioesityksen mukaan Lapinlahden kunnan kuntaosuus kasvaa noin 6 700 eurolla (4,3 %) ja ovat 403 243 euroa.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää

todeta, että Lapinlahden kunnalla ei ole huomautettavaa Siilinjärven kunnan ympäristöterveyslautakunnan talousarvioehdotukseen vuodelle 2027.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

todeta, että Lapinlahden kunnalla ei ole huomautettavaa Siilinjärven kunnan ympäristöterveyslautakunnan talousarvioehdotukseen vuodelle 2027.