Dynasty tietopalvelu
Lapinlahden kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 28.10.2026/Pykälä 84


Kokousasian teksti

 

Ulkojääavustuksen myöntämisperusteet

 

Tekninen lautakunta 24.09.2025 § 63 

 

 

 

Valmistelija kuntatekniikkapäällikkö Miikka Hietanen, 040 488 3711, miikka.hietanen@lapinlahti.fi

 hyvinvointipäällikkö Henna Rissanen, 0404883185, henna.rissanen@lapinlahti.fi

 liikuntasihteeri Hanna Pohjola, 0400 571 223, hanna.pohjola@lapinlahti.fi  

 

Liikuntatoimi on avustanut Lapinlahden kyliä hiihtolatujen kunnossapidossa. Avustusta on myönnetty harkinnanvaraisesti todennettuja kuluja kohtaan. Käytännössä on korvattu pitkälti polttoainekuluja.

 

Käytäntöjen selkeyttämiseksi on tarpeen määritellä latuavustusten myöntämisperiaatteet ja toimintaohjeet seuraavasti:

 

Liikuntatoimi avustaa Lapinlahden kyliä hiihtolatujen kunnossapidossa (retki- ja kyläladut). Latuavustusta voi hakea paikallinen rekisteröity yhdistys (esim. kyläyhdistys, urheiluseura) talkoovoimin ylläpidettyjen latujen osalta. Retki- ja kyläladut täydentävät Lapinlahden kunnan ylläpitämää latuverkostoa.

 

Avustuksen määrärahaa varataan 2500 €. Avustus myönnetään yhdistyksille ajopäiväkirjan mukaan toteutuneita kuluja vastaan. Avustus voi olla olosuhteista ja hiihtokauden pituudesta riippuen esimerkiksi 50 €/km (koko kausi), kuitenkin enintään 1500 €/yhdistys.

 

Avustuksia jakaessa otetaan huomioon mm. hakijoiden määrä, latureitin pituus, ajomäärät, kylien järjestämät hiihtotapahtumat kuntalaisille.

 

Avustuksen saaja vastaa kokonaisvaltaisesti reittien kunnossapidosta ja turvallisuudesta. Tiedotuksesta sovitaan kunnan kanssa.

 

Avustuksen hakija vastaa tarvittavista luvista maanomistajilta.

 

Avustusta haetaan tulevalle talvikaudelle määräaikaan mennessä. Päätöksen perusteella tapahtuva korvaus maksetaan hiihtokauden päättymisen jälkeen viimeistään huhtikuun loppuun mennessä toimitetun ajopäiväkirjan mukaan.

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy latuavustusten myöntämisperusteet ja menettelyohjeet edellä esitetyn mukaisesti.

 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi latuavustusten myöntämisperusteet ja menettelyohjeet edellä esitetyn mukaisesti.

 

 

Tekninen lautakunta 28.10.2026 § 84  

355/02.05.01.00/2025  

 

 

Valmistelija kuntatekniikkapäällikkö Miikka Hietanen, 040 488 3711, miikka.hietanen@lapinlahti.fi

 

Tekninen lautakunta on määrittänyt latuavustuksille varattavan määrärahan ja avustusten myöntämisperusteet. Aiemmin kunta on maksanut joidenkin kunnan omistamien ulkojäiden kunnossapidosta talkookorvausta yhdistyksille, joka on ollut summaltaan 600 € / kausi. Ulkojäitä on poistunut kunnan omistuksesta, mutta niiden ylläpitäjillä olisi edelleen halu jäitä ylläpitää. Tällöin talkookorvausta ei voida suoraan maksaa, vaan on tarpeen muotoilla perusteet, joilla kaikille kuntalaisille avoimen ulkojään pitämisestä voidaan maksaa avustusta.

Käytännön muodostamiseksi on tarpeen määritellä ulkojääavustuksen myöntämisperusteet ja toimintaohjeet seuraavasti:

 

Tekninen toimi avustaa Lapinlahden kyliä yleiseen käyttöön avattavien ulkojäiden kunnossapidossa. Ulkojääavustusta voi hakea paikallinen reikisteröity yhdistys (esim. kyläyhdistys, urheiluseura) talkoovoimin ylläpidettyjen ulkojäiden osalta. Talkoovoimin pidetyt kylän omat ulkojäät täydentävät Lapinlahden kunnan ylläpitämiä ulkojäitä.

 

Avustuksen määrärahaa varataan 1500 €. Avustus myönnetään yhdistyksille toteutuneen kunnossapitoajan mukaan. Avustus on lähtökohtaisesti 200 € / kk (joulu-helmikuu), tai maksimissaan 600 € / ulkojää / kausi. Mikäli avustusten kokonaissumma ylittää määrärahan, määräraha jaetaan hakijoiden kesken.

 

Avustuksia jakaessa otetaan huomioon mm. hakijoiden määrä, ulkojään välittömässä vaikutuspiirissä oleva asukasmäärä, kylien järjestämät tapahtumat.

 

Avustusta haetaan tulevalle talvikaudelle määräaikaan mennessä samassa yhteydessä latuavustusten kanssa. Päätöksen perusteella tapahtuva korvaus maksetaan kauden päättymisen jälkeen viimeistään huhtikuun loppuun mennessä toimitetun kunnosapitopäiväkirjan perusteella.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta hyväksyy ulkojääavustusten myöntämisperusteet ja menettelyohjeet edellä esitetyn mukaisesti.

Päätös

Tekninen lautakunta hyväksyi ulkojääavustusten myöntämisperusteet ja menettelyohjeet edellä esitetyn mukaisesti.