RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 30.09.2026/Pykälä 32
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Ympäristölautakunta 30.9.2026 § 32
Kokouskutsu toimitetaan vähintään viisi (5) päivää ennen kokousta sähköpostin
välityksellä ympäristölautakunnan varsinaisille jäsenille ja kunnanhallituksen edustajalle. Kokouskutsu ja esityslista julkaistaan kunnan luottamushenkilöiden
verkkopalvelussa kohdassa: Ympäristölautakunta.
Ympäristölautakunnan kokouksen kokouskutsu on lähetetty sähköisesti 23.9.2026
ympäristölautakunnan puheenjohtajalle ja jäsenille, kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja edustajalle. Laillisuuden ehtona on, että läsnä on yli puolet jäsenistä.
Kokouskutsu, esityslista ja liitteet on tallennettu 23.9.2026 luottamushenkilöiden
verkkopalveluun kohtaan: Ympäristölautakunta.
Päätösehdotus Puheenjohtaja toteaa ympäristölautakunnan kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös Todettiin, että puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja olivat estyneitä. Kokousta johti väliaikaisesti iältään vanhin läsnä oleva jäsen Sirpa Ruuskanen siihen asti, kunnes tilapäinen puheenjohtaja oli valittu. Lautakunta valitsi tilapäiseksi puheenjohtajaksi Kari Tuovisen, joka johti kokousta tästä eteenpäin. Tilapäinen puheenjohtaja Kari Tuovinen totesi ympäristölautakunnan kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.