RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 01.09.2026/Pykälä 69
Teknisen osaston sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan selonteko 1.1. - 30.6.2026
Tekninen lautakunta 1.9.2026 § 69
282/00.03.01/2026
Valmistelija Tekninen johtaja Rami Linna, 040 488 3701, rami.linna@lapinlahti.fi
Kuntalain 14 §:n mukaan valtuuston tehtävänä on päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista.
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteiden tavoitteena on vahvistaa hyvää hallinto- ja johtamistapaa sekä varmistaa, että kunnan ja kuntakonsernin toiminta on lainmukaista, tuloksellista, taloudellista ja vaikuttavaa. Perusteet määrittelevät sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoitteet, vastuut, toimintaperiaatteet sekä raportointi- ja seurantajärjestelmät.
Sisäinen valvonta ja riskienhallinta ovat osa kunnan johtamisjärjestelmää ja koskevat kaikkia toimielimiä, viranhaltijoita, työntekijöitä ja kuntakonserniin kuuluvia yhteisöjä.
Lautakunnat vastaavat oman toimialansa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan
järjestämisestä.
Oheismateriaalina selonteko Teknisen osaston sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta ajalta 1.1.- 30.6.2026.
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta hyväksyy teknisen osaston selonteon sisäisen valvonnan järjestämisestä ajalla 1.1.-30.6.2026 ja antaa sen edelleen liitettäväksi kunnanhallitukselle annettavaan yhteenvetoon, joka sisältää osastojen raportit sisäisen valvonnan järjestämisestä ajalla 1.1.-30.6.2026.
Päätös
Tekninen lautakunta hyväksyi teknisen osaston selonteon sisäisen valvonnan järjestämisestä ajalla 1.1.-30.6.2026 ja antaa sen edelleen liitettäväksi kunnanhallitukselle annettavaan yhteenvetoon, joka sisältää osastojen raportit sisäisen valvonnan järjestämisestä ajalla 1.1.-30.6.2026.