RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 08.09.2026/Pykälä 30
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus valtuusto
Valtuusto 8.9.2026 § 30
Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty 1.9.2026 hallintosäännön 114 §:n mukaisesti valtuutetuille sekä niille, joilla on 8.9.2026 kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus tai -velvollisuus. Kokouksesta on ilmoitettu yleisessä tietoverkossa Lapinlahden kunnan verkkosivuilla 1.9.2026 nähtäväksi asetetulla kokouskutsulla. Lisäksi kokouskutsu on julkaistu Matti ja Liisa paikallislehdessä 3.9.2026. Kokouskuulutus on oheismateriaalina.
Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään 2/3 valtuutetuista on läsnä. Valtuutettujen lukumäärän ollessa 31 edellyttää päätösvaltaisuus vähintään 21 valtuutetun läsnäoloa.
Päätösehdotus Puheenjohtaja toteaa valtuuston kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös Puheenjohtaja totesi valtuuston kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.